Kuva Duodecim 16 /2019 artikkelista "Lihavuusleikkaus parantaa aivojen terveyttä"

Viikko sitten ajattelin kirjoittaa tänne leikkauksen jälkeisiä kuulumisia, mutta Vuodatukseen ei päässyt. Iski pieni paniikki - mitä jos kyseessä ei olisikaan tilapäinen häiriö vaan koko blogin katoaminen bittiavaruuteen. Tuntui kuin osa itsestä olisi leikattu - muutakin kuin mahalaukku. Tunne kertoo siitä, miten oleellinen osa itseäni ja elämääni on kirjoittaminen ja näiden kahden blogin pitäminen. Onneksi kyseessä oli vain tilapäinen häiriö.

Tällä viikolla tuli kuukausi siitä, kun olin vatsalaukun ohitusleikkauksessa eli lihavuusleikkauksessa. Leikkausta edeltävänä päivänä oli monenlaista hässäkkää arjessa ja iski pieni jännitys. Varsinaisena leikkauspäivänä olin hyvin rauhallinen. Kymmeneksi sairaalaan, saliin pääsin joskus puolen päivän jälkeen. Ohjattiin kapealle leikkauspöydälle ja ihmisiä hääri ja mittaili joka puolella. Laitettiin monenlaista piuhaa ja kanyylia sekä jalkoihin pumppaavat siteet. Käskettiin pitää silmät auki, kun laitettiin nukutusainetta. Eihän ne kauan auki pysyneet...

Muutaman tunnin kuluttua heräteltiin ja tiedusteltiin vointia. Kipuja ei tuntunut, mutta pillimehun hörppäämisen jälkeen tuli huono olo. Sain pahoinvointilääkettä suoneen ja pian meninkin keppien kanssa jo vessaan. Kun katsoin kelloa, se oli 16.20. Pian minua kärrättiin kahden hengen huoneeseen, jossai sain olla aamuun saakka yksin. Nukuin yöni tosi hyvin. Sairaanhoitopiirin linjauksen mukaan sain syötäväksi Nutridrink-ravintovalmisteita ja ne alkoi kyllä mausta riippumatta ällöttää aika äkkiä. Leikannut lääkäri kävi kierrolla ja ravitsemusterapeutti kävi antamassa ruokailuohjeita leikkauksen jälkeen. Mies kävi hakemassa kotiin töitten jälkeen. Sen verran hutera olo vielä oli, että pyysin ottamaan tarpeeksi suuren pyörätuolin aulasta mukaan, kun tulee hakemaan.

Lääkelistalle tuli uusina lääkkeinä Somac kolmeksi kuukaudeksi, kalsium+D3 sekä B12-vitamiini pysyvästi. Monivitamiini on ollut käytössä jo vuosia. Kahden ensimmäisen viikon ajan paracetamol veteen liukenevana ja 10 pv napapiikkeinä verenohennuslääkettä. Sairauslomaa kaksi viikkoa. Vatsassa viisi pientä leikkaushaavaa, joiden kautta leikkaus tehtiin tähystysleikkauksena. Toipuminen lähti hyvin käyntiin. Söin pieniä annoksia pehmeää ruokaa elimistöäni kuunnellen. Vain yhden kerran tuli niin huono olo, että piti käydä oksentamassa. Aika nopeasti huomasin, että kovin makea ei enää maistu ja kahvin juontikin on melkein jäänyt. Nälkää ei juurikaan tunnu ja joskus pitää oikein muistuttaa itseään syömisestä. Aikaisemmin en ole juuri puuroista tykännyt, mutta sairausloman aikana opettelin syömään esim. kaurapuuroa mansikoiden kera. Nyt syön jo ihan normaalisti, toki pieniä annoksia, määrällisesti 1/3 tai 1/4 siitä mitä aiemmin. 

Töihin palasin kahden viikon sairausloman jälkeen. Painoa on tippunut heinäkuun 2022 jälkeen yhteensä 27,7 kg. Vuonna 2022 tippui melkein 20 kg, mutta niistä tuli 2023 pitkän odotuksen aikana takaisin 7 kg. Eli, kun aloitin enen 8.1, miinusta enimmäispainosta 7/22 oli 13 kg. Neljän viikon enen aikana tippui 9,6 kg ja leikkauksen jälkeen on tippunut 5,1 kg. Käyn vaa´alla kerran viikossa enkä ota mitään stressiä painon putoamisesta. En aseta mitään tavoitteita, että siihen ja siihen mennessä pitäisi olla tippunut niin ja niin paljon. Annan painon tippua luonnollisesti. Mikään ei ole kiellettyä. Määrät on vain muuttuneet. Jos ennen meni 13-16 sushia, nyt riittää 5-6. Suklaalevyjen sijaan riittää patukka tai muutama konvehti kerrallaan kerran pari viikossa, ei joka päivä. Pullan sijaan otan mieluummin jotain suolaista. 

Henkisesti on hyvä, mutta hiukan hämmentynyt olo. Hämmentynyt siksi, että tuntuu uskomattomalta, miten hyvin leikkaus meni, miten nopeasti olen toipunut ja miten helposti tottunut uusiin ruokailutapoihin. Tässä vaiheessa uskallan jo sanoa, että itse leikkaus ja siitä toipuminen on ollut tämän koko 1,5 v. kestäneen prosessin helpoin vaihe. Vaikein oli aika lähetteen hyväksymisestä siihen saakka, kun sain tietää leikkauspäivän eli hiukan yli vuoden. Sinä aikana olisi pitänyt saada painoa pois, mutta sen sijaan tulikin 7 kg takaisin. Pahinta oli se, kun ei yhtään tiennyt, koska asia etenee. 

Nyt odotan kevään tuloa ja sitä, että saan laittaa isoiksi jääneitä vaatteita kirpputorille. Odotan sitä, että saa laittaa talvivaatteet kesäsäilöön ja vaihtaa lenkkarit / sandaalit jalkaan. Tämä on ollut pitkä talvi, mutta edessä on uuden elämän ensimmäinen kevät. Liikuntaa en ole vielä jaksanut aloittaa, mutta sekin tulee kuvioihin, kunhan tästä vielä jokunen kilo tippuu ja lonkka kestää liikkumista. Olen niin onnellinen, että uskalsin vihdoin viimein lähteä tähän prosessiin. Ja tiedättekö - silloin kun odotin viltin alla leikkaussaliin pääsyä, tuli sellainen olo, että kaikki tulee menemään tosi hyvin, koska niin paljon te kaikki olette olleet mukana kannustamassa ja tsemppaamassa. Voisin sanoa, että saliin mennessäni tunsin oloni siunatuksi. 

Ps. Tuosta netistä kopioidusta kuvasta sen verran, että aivoterveyden paranemistakin tässä on odotettavissa tulevaisuudessa leikkauksen seurauksena. Toivottavasti myös viisaus lisääntyy!

Kuva: Panthermedia

Ennen joulua sain puhelun Seinäjoen keskussairaalasta. Leikkauspäiväni olisi 7.2 ja 8.1 voisin aloittaa ene-dietin. Parempaa joululahjaa en olisi voinut saada. Joulu oli muutenkin erilainen. Olimme koko joulun kotona, uudessa kodissa. Viimeksi näin 2017. Jouluna tuli herkuteltua pitkän kaavan mukaan. Heitin tavallaan hyvästit vanhalle elämäntavalleni. Se ei tuntunut yhtään pahalta. Tiesin, että leikkauksen jälkeenkin tulen nauttimaan herkuista, mutta huomattavasti pienempinä annoksina. Jos aikaiseemin on otettu kauhalla, leikkauksen jälkeen otetaan lusikalla. Nautitaan mauista, ei määristä.

Etukäteen ajteltuna neljän viikon ene-dietti tuntui koko polun vaikeimmalta asialta. Saimme asianmukaiset ohjeet toteuttaa se VLCD-tuotteilla (+kasviset ja proteiinit) ja ruokavaliolla. Olin etukäteen päättänyt, että toteutan sen ruokavaliolla. Mutta kun tutustuin niihin ohjeisiin, päätin kokeilla VLCD-tiuotteilla, koska se vaikutti helpommalta. Ja olivathan em. tuotteet tulleet jo tutuksi syksystä 2022, kun toteutin sen 5 % pudotuksen. Korvasin niillä työpäivän ruokailut. Pelkäsin, että miten kestän ne neljä viikkoa. Pelkäsin palelua, nälkää, huonounisuutta.

Ensimmäiset päivät olivat toki haastavia, mutta huomasin heti ensimmäisellä viikolla, että nukun paremmin ja pärjään nälän kanssa. Jonkin verran palelsi, mutta lisäsin vaatetta. Join paljon vettä, joten päänsärystä en kärsinyt. Ensimmäisellä viikolla putosi nesteet ja joulukilot. Toisella viikolla vähemmän, mutta miinusta kuitenkin. Olenko noudattanut 100 prosenttisesti ohjeita. Tunnustan - 85 prosenttisesti olen noudattanut. En suostu tuntemaan itselleni sallimista parista poikkeuksesta huonoa omaatuntoa, kun ne poikkeukset eivät ole kuitenkaan olleet mitään mättöjä. Tarkoitushan on, että opetellaan uusi, kohtuullinen elämäntapa terveellisyys edellä, mutta herkutkin ovat sallittuja pienissä määrin.

Pelottaako leikkaus? Ei pelota. Luotan ammattilaisiin. Olen helpottunut, että olen nyt tässä vaiheessa, enkä vasta polun alussa. Odotan jo sairauslomaa ja toivon toipuvani nopeasti. Viimeinen puoli vuotta on ollut monoin tavoin elämässä aika kuormittavaa, että jo päänupin vuoksi paussi arjen oravanpyörästä on paikallaan. Jos jotain pelkään niin sitä, että leikkaus perutaan, kirurgi sairastuu, tulee jokin hoitohenkilökunnan lakko tms. Mutta otan senkin huomioon ja ajattelen, että jos niin käy, leikkaus vain siirtyy. ja ene jatkuu. 

No ei kaikki nyt niin ruusuisesti ole mennyt. Tällä kolmannella viikolla olen tuntenut energiani olevan aika vähissä. Työnteko on hidastunut. Pidin yhden etäpäivän sijasta kaksi, kun asiakasyhteydenotoissa on ollut hiljaisempaa. Nyt lasken jäljellä olevia päiviä leikkaukseen. Huomisen jälkeen yhdeksän. Olen niin valmis leikkaukseen ja opettemaan uudet ruokailutavat. Ruokiamäärien ja tiettyjen ruokien rajoittuneisuus ei enää ahdista. Opettelen syömään vähän ja usein. Annan elimistölle aikaa sopeutua uuteen elämäntapaan. En vahdi vaakaa ja valita, että on tippunut vain niin ja niin monta kiloa. Jokainen kadonnut kilo on askel eteenpäin kohti normaalipainoista elämää, jota en ole koskaan tosissani uskonut itseni kohdalla olevan edes mahdollista tavoitella. 

 

(Kuva vuodelta 2000 Kauhajoen Neon-teatterin näytelmästä "Liian paksu perhoseksi", jossa esitin Kaisua ja olin yli 30 kg kevyempi - ja melkein 23 v. nuorempi kuin tänään. Kuvaajan nimi ei ole muistissa.)

"Minä kuljen tätä tyhjää tietä, taloon jota kodiksi kutsutaan...-" lauloi Ismo Alanko jo 1980-luvulla. Pitkä matka on kuljettu niistä vuosista, kun pakkasyössä kuutamossa kuljin kilömometrin pituista suoraa tietä taloon, jota ei enää ole. Vuoden päästä täytän 60 v. - jos olen hengissä. Yhden elämän olen elänyt jo loppuun. Toivon, että ensi vuonna saan tilaisuuden aloittaa toisen elämän ja saan vielä tilaisuuden nauttia siitä jokusen vuoden. 

Olen aina elänyt lihavan tytön ja naisen elämää. Yläasteella painoin 80 kg. Aikuisiällä ollaan sahattu edestakaisin kolminemeroisissa painoissa. Joskus 80-luvulla onnistuin käväisemään alle satasessa. 90-luvulla osallistuin vapaaehtoiseen  maanpuolustuskoulutukseen lihavuudestani huolimatta ja onneksi mahduin suurimpaan kokoon armeijan kamppeita.  Vuosituhannen vaihteessa sain karistettua radikaalin elämänmuutoksen (opiskelu, ero, muutto, uusia ystäviä) myötä yli 30 kg, mutta ne tuli ensimmäisen vuosikymmenen aikana takaisin korkojen kanssa. Olen silti elänyt täyttä elämää, ollut parisuhteissa, eri työpaikoissa ja osallistunut moneen juttuun, johon itseäni hoikemmat eivät olisi uskaltaneet. Yhtenä esimerkkinä tuo yllä oleva kuva näytelmästä, jossa olin naispääosassa ja jossain kohtauksessa alusvaatteissa näyttämällä kaikkine kiloineni. En koe, että elämä olisi jäänyt elämättä lihavuuden takia. 

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kesällä 2013. Yksi tavoite oli - 50 kg ennen viiskymppisiä. Mönkään meni! Olen ollut kolme kertaa menossa läihdutusleikkaukseen. Ensimmäinen kerta oli 90-luvulla, kun olin sairastanut keuhkoveritulpan ja lääkäri sanoi, että jos joskus olen raskaana, veritulppa voi uusia. Silloin vielä kuvittelin haluavani joskus omia lapsia. En muista, mihin leikkausajatus tyssäsi. Toinen kerta oli joskus 2010 tienoilla. Peruin leikkauksen, koska en ollut siihen henkisesti valmis ja syyt olivat väärät. Kuvittelin, että jos minusta tulisi hoikka tyttö, exä huolisi minut vielä takaisin. Todella typerää - kaiken sen jälkeen, miten huonosti hän minua kohteli, erityisesti lihavuuteni takia. 

Tämänkertainen polkuni alkoi kesällä 2022. Olin  lomalla ja ajatus vain kypsyi, koska fyysinen kuntoni oli mennyt vuosien mittaan niin huonoksi, että pienenkin matkan kävely tuotti tuskaa nivelrikon vuoksi.  Kävin hakemassa ensimmäisen lähetteen heinäkuun alussa. Kahden viikon päästä siitä, vasen polvi petti ja raahasin itseäni kaksi viikkoa sisätiloissa sauvojen avulla. Polvi teipattiin ja alkoi kantaa, mutta sen jälkeen en ole pystynyt liikkumaan ilman sauvoja oikean lonkan nivelrikon vuoksi. Leikkauspolulle hyväksytyksi tuleminen edellytti 5 % painon pudotusta. Saavutin sen ja hiukan enemmänkin lokakuun 2022 lopussa. Marraskuussa sain tiedon, että minut on hyväksytty leikkauspolulle.

Siitä alkoi pitkä ja piinallinen talvi. Helmikuussa tiedustelin tilannetta ja kuulin, että 60 on jonossa ennen minua. Toukokuussa sain peruutuspaikan ja tuli kutsut ensimmäisiin tutkimuksiin ja tapaamisiin. Kesäkuussa sain sisätautilääkärin lausunnon, että hän ei nähnyt mitään estettä leikkaukselle. Ja taas odotettiin. Syyskuussa tuli seuraavat ajat lokakuulle. 23.10 tapasin kirurgin ja sain myönteisen leikkauspäätöksen. Hoitotakuu 6 kk. Ja taas odotetaan. Mutta nyt jaksan odottaa. Tämä tie on ollut niin pitkä, että yksi 6 kk ei tunnu missään. Toki leikkaus voi vieläkin peruuntua, jos en leikkausajan saatuani tiputa leikkausta edeltävän ajan dietillä vaadittavoia kiloja. Tämä vaatimus on siksi, että nopea painonpudotus vähentää sisäelinrasvaa ja tekee leikkauksen helpommaksi ja turvallisemmaksi. 

Loppuvuosi menee muutossa, jota ollaan tehty jo viimeisen kk ajan, hitaasti mutta varmasti. Vuodenvaihteen jälkeen pistetään kämppä myyntiin ja toivon mukaan saadaan se kaupan kevään aikana. Siirron tarkoituksena on päästä eroon velkahelvetistä ja elää vähemmän stressaavaa elämää vuokralla. Viimeisen viiden vuoden ajan ollaan menty joulun ja uudenvuoden väliseksi ajaksi pohjoiseen, mutta tänä jouluna olemme uudessa, siistissä ja vähemmän tavaraa sisältävässä kodissa, jonne kehtaa joskus vieraitakin kutsua. Vuodenvaihteen jälkeen alkaa leikkauskutsun ja uuden elämän odotus. Nyt olen valmis ja oikeista syistä. Leikkauksen ja painonpudotuksen jälkeen seuraava etappi on mahdollinen lonkkaleikkaus ja kepeistä eroon pääseminen.

Moni päihderiippuvainen ehtii kuolla ennen raitistumista. Itseltänikin piti mennä liikuntakyky ennenkuin olin valmis luopumaan suurista annoksista ja tunnesyömisestä. En kuvittele, että leikkaus olisi oikotie onneen. Tiedän, että sen jälkeen on kiinnitettävä huomiota koko loppuelämä siihen, mitä, miten paljon ja miten usein syö. Voi olla, että elimistö ei siedä kaikkea, mitä nyt pystyn syömään. Mutta ei se mitään, olen valmis sopeutumaan. Haluan vielä elää laadukasta elämää. En halua, että minusta tulee liikuntakyvytön ja katkera ihminen, joka vain odottaa eläkkeelle pääsyä ja kuolemaa. Kuolema tulee ajallaan, siihen asti haluan elää täyttä elämää. 

 

 

 

Kesä on kohta mennyt ja paljon on tapahtunut. Ennen lomaa kävin laihdutusleikkauspolun ensivaiheisiin kuuluvissa tutkimuksissa ja tapaamisissa. Labrat, fysioterapeutin ryhmätapaaminen, ravitsemusterapeutin ja sisätautilääkärin vastaanotto. Sisätautilääkärin kanssa käytiin läpi painonvaihteluhistoriaani. Papereista näkyi, että olen itse asiassa ollut menossa laihdutusleikkaukseen jo 90-luvulla. Tästä oli vain hämärä mielikuva, mutta kun oikein pinnistin muistiani, totesin, että se ajoittuu aikaan, jolloin sain keuhkoveritulpan e-pillereistä alle 30-vuotiaana. Lääkäri sanoi, että raskaus voisi olla myös riski tulpan uusimiselle. Tuolloin en ollut vielä tehnyt lapsettomuuspäätöstä ja ilmeisesti harkitsin sitten leikkausta siinä toivossa, että vielä joskus lapsi olisi ajankohtainen. No, ne ajatukset jäivät 90-luvulle.

Kerroin lääkärille, että vuosituhannen vaihteessa laihdutin yli 30 kg. Se onnistui pitkästä parisuhteesta eron, opiskelun aloittamisen, synnyinpaikkakunnalta muuton ja uusien ihmissuhdekuvioiden seurauksena. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä pudotetut kilot kuitenkin tulivat takaisin. Lääkäri kysyi, miksi. No, henkistä väkivaltaa ja mitätöintiä sisältänyt parisuhde, epätyydyttävä työ ja muut elämän tapahtumat ja kriisit. Mikä nyt olis toisin? Vastasin, että elämän perusasiat ovat kunnossa. Vakaa, luotettava ja terve parisuhde, työ, josta tykkään ja tasapainoinen elämä. Mutta elämässä tapahtuu ja tulee aina kriisejä? Kyllä, mutta olen käynyt niin rankkoja asioita elämässni läpi ja oppinut käsittelemään asioita ja tunteitani muullakin lailla kuin syömällä. Lopulta sain lääkärin vakuuttuneeksi, että tiedän, mihin olen ryhtymässä ja en kuvittele leikkauksen olevan oikotie onneen. Lääkäri totesi, että leikkaukselle ei ole mitään estettä. Asia etenee nyt niin, että seuraavaksi tulee kutsu kirurgin tapaamiseen. Asia näkyy jo Kannassa. Nyt vain odotellaan kutsua. 

Keväällä meni - 20 kg rikki. Ajattelin, että lomalla on hyvää aikaa syödä terveellisesti ja laihduttaa. Ja tehdä paljon muutakin. Mutta kävi niin kuin aina - aika vain kului nopeasti. Päätin ottaa Mysimban uudellen käyttöön. Tällä kertaa se aiheutti univaikeuksia, joten lopetin sen käytön 1,5 kk:n jälkeen. Kun lonkkakipu muutenkin häiritsi yöunta, ei ollut kiva, että heräilin pitkin yötä enkä saanut enää nukutuksi. Yöuni palautui hyvin pian lääkkeen lopettamisen jälkeen. Viimeisen vuoden aikana lonkka on vain mennyt pahempaan kuntoon, joten painoa pitäisi saada pois jo ennen leikkausta senkin takia.

Vajaa viikko sitten päätin kokeilla Keventäjät-sovellusta. Kännykkään ladattavan sovelluksen ruokapäiväkirjaan tallennetaan kaikki päivän syömiset ja energiapitoiset juomiset. Ohjelma on laskenut päivittäiset kalorit pituuden, painon ja fyysisen aktiivisuuden sekä käyttäjän toivoman painonpudotustahdin mukaan. Sovellus antaa palautetta ateriarytmistä, kasvisten, kuitujen ja proteiinien määrästä sekä rasvan laadusta ja määrästä. Sovelluksen mielestä en syö lounaalla tarpeeksi ja päivälliseni on liian runsas. No, ravitsemusterapeutti ei nähnyt siinä mitään ongelmaa, enkä minäkään. Kokonaisuus ratkaisee. Jos söisin runsaan lounaan, olisin iltapäivällä väsynyt ja illalla nälkäinen. Kun päivällinen on pääateria, pärjään illalla sillä hyvin eikä tee mieli napostella, mihin syyllistyy helpommin, jos on illalla nälkäinen. 

Yritän nyt lisätä kasviksia ja marjoja ruokavaliooni sekä pitää herkut kohtuudessa. Josko se paino tästä lähtisi taas laskusuuntaan. Välillä odottaminen turhauttaa. Jokapäiväiset kivut turhauttaa, varsinkin yöllä, jos ne häiritsee yöunta. Yritän silti ajatella positiivisesti; tämä tie on nyt vain kuljettava ja jaksettava olla kärsivällinen, jos joskus haluaa vielä päästä liikkumaan muutenkin kuin keppien avulla. Jos lonkka pitää leikata, se leikataan sitten, kun painoa on riittävän vähän. Tämä asia nyt on vain näin ja se ei valittamalla muuksi muutu. Yli 2/3 elämästä tässä on kerätty tätä painoa. Ehkä loppu kolmennes olisi järkevämpää keskittyä sen pois kuluttamiseen - jos vielä laadukasta elämää haluaa elää. 

 

 

Kuva Pixapay

Tällä viikolla on tapahtunut asia, jota olen odottanut viime marraskuusta. Sisätautien poliklinikalta soitettiin ja annettiin ajat ensimmäisiin tutkimuksiin ja tapaamisiin lihavuusleikkauspolulla. Joku kutsun saanut oli peruuttanut ja minä olen seuraavana jonossa. Kyllä tätä on odotettu! Toivo ja epätoivo ovat vaihdelleet. Välillä on tuntunut, että jaksan odottaa - välillä tunnelmat ovat olleet hyvin epätoivoiset. Ongelmana on ollut se, että en ole voinut jatkaa painonpudotusta auttavaa lääkitystä, koska se ei sovi yhteen toisen, itselleni vielä välttämättömämmän lääkityksen kanssa, josta pidin taukoa viime vuonna, mutta jonka totesin välttämättömäksi aloittaa uudelleen vuodenvaihteessa. Sen jälkeen olen yrittänyt keskittyä vain siihen, että pudotetut kilot eivät tulisi takaisin.

"Suutarin lapsella ei ole kenkiä" pätee itseenikin. Paasaan asiakkaille, että ensimmäinen askel päihderiippuvuuksista toipumiseen on myöntää avun tarpeensa ja luopua omavoimaisuudesta. Itse olin menossa laihdutusleikkaukseen jo yli 10 v. sitten. Alkututkimukset oli tehty, mutta sitten meni pupu pöksyyn. Ajatus, että en voisi sen jälkeen enää koskaan syödä "normaalisti" ahdisti. Ajattelin, että kyllä minä vielä pystyn laihduttamaan. Kuulostaa ihan samalta kuin alkoholisti kertoisi, että voi lopettaa juomisen koska tahansa, jos vain haluaa. Normaalisti ja epänormaalisti on syöty vuosikausia ja sen seurauksena lonkat ja polvet eivät tahdo enää jaksaa kantaa tätä massaa. Vähän sama juttu kuin että runsaasti alkoholia käyttävän maksa tai haima alkaa pettää. 

Parin viikon päästä on labrat, sokerirasituskoe ja sydänfilmi. Seuraavalla viikolla fysioterapeutin ryhmäkäynti ja ravitsemusterapeutti. Juhannusviikolla endokrinologian lääkärin vastaanotto. Muuten kesän aikana ei tapahdu mitään, koska monilla osastoilla on sulku. Asiat etenee sitten polun kaavan mukaisesti. Jos oikein optimistinen olen, toivon, että pääsen leikkaukseen syksyllä tai viimeistään talvella. Pessimisti-minä varautuu, että menee kevääseen. Mutta jo se, että asiat etenee, antaa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Pidemmän ajan toiveena on päästä eroon kepeistä ja kuntoutua fyysisesti. Jos se edellyttää lonkkaleikkausta, se on mahdollinen sitten, kun paino on tarpeeksi alhaalla.

Olisihan se ollut hienoa, jos olisin pystynyt laihduttamaan ruokavaliolla ja liikunnalla puolet maksimipainostani ja olisin voinut antaa sitten asiasta haastatteluja lehtiin ennen- ja jälkeen kuvilla. Tai jos olisin hakenut vajaat 20 v. sitten Suureen pudottajaan, enkä jättänyt hakematta, kun silloinen avomies uhkasi erolla, jos olisin ohjelmaan mennyt - koska häntä olisi hävettänyt, kun hänen tuttunsa olisivat nähneet, kuinka lihavan naisen kanssa hän seurustelee. Meistä kaikista ei vain ole sankareiksi, kun on arki, työ, taloushuolet ja välillä koko elämä selviytymistaistelua itsensä ja omien kipukohtiensa kanssa. 

Olen sinut sen asian kanssa, että laihdutusleikkaus on ainoa vaihtoehto, jos haluan säilyttää liikuntakykyni ja elämänhaluni sekä käydä työssä eläkeikään saakka. Katsoin jostain laskurista, että se päivä on 1.1.2030. 7,5 v. hyvää työaikaa vielä siis, jos kroppa vain kestää. Tykkään niin paljon työstäni, että en vielä tosissani odota eläkkeelle pääsyä, vaikka rakastankin ajatusta vapaudesta. Haluan olla tulevaisuuden suhteen enemmän optimistinen kuin pessimistinen, vaikka ihmiskunnan älyllinen kehitys ei aina näytä lupaavalta. Vaikka en aina jaksa innostua kaikista asioista niin kuin nuorempana, haluan kuitenkin säilyä omana, joko niin rakastettavana tai ärsyttävänä itsenäni. Hieman pienempänä versiona kuitenkin.