Ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä, joille matka sinänsä on keino siirtyä paikasta A paikkaan B. Ja niitä, jotka nauttivat itse matkustamisesta. Minä haluan kuulua tässä projektissa noista jälkimmäisiin. Haluan nauttia joka päivästä, jolloin pystyn syömään kevyesti ja "normaalisti". Haluan nauttia jokaisesta pudotetusta kilosta - riippumatta siitä, miten paljon niitä on vielä jäljellä. Haluan tehdä tästä matkan, joka motivoi vuosikausiksi ja jonka muistoilla pysyn päätöksessäni "ei koskaan enää paluuta entiseen mässyelämään".

Elämäni varrella olen laihduttanut yli 30 kg, yli 20 kg ja useimpia kertoja pienempiä lukemia. Laihduttanut - siinäpä se. Laihduttaminen on eri asia kuin elämänmuutos. Kun puhutaan elämänmuutoksesta, sen avaimet ovat oman pään sisällä. Elämänmuutos lähtee ajattelutavan muutoksesta. Sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä, mitä painonpudotuskeinoja käytät. Tärkeintä on löytää se oma tapasi toteuttaa elämänmuutoksesi.

Jokainen ihminen on erilainen. Siksi on luonnollista, että eri ihmisillä toimivat erilaiset keinot. Järki kannattaa silti pitää hommassa mukana. En suosittele kenellekään ns. ihmediettejä, sillä sellaisia ei ole. Ne ovat yksi itsekidutuksen ja itsepetoksen muoto. Kannattaa miettiä sitä, että mikä on sellainen tapa, jota itse voi ajatella käyttävänsä pidempään. Tapa, jonka kanssa pystyy elämään normaalia elämää ja nauttimaan siitä. Ilman, että tarvitsee koko ajan miettiä, mitä voi syödä ja mitä ei. Tapa, joka tuntuu itselle luonnolliselta ja helpolta toteuttaa.

Terveellisyys ja järkevyys kannattaa kuitenkin muistaa. Normaalit ravintosuositukset ovat niitä parhaita. Itse en usko esim. karppauksen terveellisyyteen, vaikka jollekulle se voikin sopia. Samoin unohtaisin kaikki atkinsit sun muut metodit, joiden nimiin jotkut "asiantuntijat" vannovat. Pelkillä pussikeitoilla tai pelkästään muilla ateriankorvikkeilla eläminen ei tunnu kovin järkevältä. Monet lääkärit eivät edes suosittele niitä sellaisille, joilla on taipumusta syömishäiriöihin.

Oma projektini kypsyi pikkuhiljaa. Ajattelin, että ihminen ei loppujen lopuksi tarvitse kovin paljon ruokaa voidakseen hyvin. Jokainen tietää, miten raskaiden aterioiden jälkeen alkaa vain väsyttää ja kun syömisen päälle vielä ottaa päikkärit niin niiltä heräämisen jälkeen olo on hiukan epätodellinen ja höntti. Mietin, että jos syön vähemmän, hiukan terveellisemmin ja pienempiä annoksia niin paino pakostakin putoaa, koska en ole vuodepotilas ja liikun aika paljon työpäivän mittaan. Samoin voin vielä hiukan vähentää niitä muutamia olutpullollisia ja viinilasillisia, joita tulee viikon mittaan nautittua, koska niiden jälkeen tie vie aina jääkaapille.

Ruokia en jaksa punnita, kaloreita laskea enkä pitää ruokapäiväkirjaa. Minulla ei ole olemassa kiellettyjen ja sallittujen ruokien listaa. Tottakai joskus tekee herkkuja mieli, mutta mietin aina, että tarvitsenko tätä juuri nyt. Maailma on täynnä herkkuja eivätkä ne syömällä lopu. Ehdin nauttia niistä joskus toiste. Ja jos tunnen tarvitsevani jotain juuri sillä hetkellä, sitten syön sen. Ja jatkan sen jälkeen valitsemallani tiellä. Ei elämänmuutos kaadu yhteen herkkupalaan. Kunhan niitä herkkupaloja ei nauti jatkuvasti. Niin että jos näette minut pizzalla tai hampurilaispaikassa tai keksipaketin kauppakärryssäni niin se ei merkitse sitä, että "nyt se on luovuttanut ja lihoo tuota menoa kaikki takaisin".

Olen luovuttanut ja lihonnut kaikki takaisin jo liian monta kertaa. Niin karu kuin totuus onkin niin itse päätän, olenko sairaalloisen lihava vai vain pikkuisen pyöreä. Minulla ei ole mitään sellaista sairautta, joka estäisi minua pienentymästä. Minua ei kukaan pakkosyötä. Itse valitsen, mitä kaupasta ostan ja suuhuni pistän. En voi muuttaa sitä, että lapsuus oli mitä oli ja että elämäni varrelle on osunut useita itselleni pettymyksen tuottaneita ihmissuhteita (lue = mänttejä miehiä). Mutta ne eivät ole mikään syy kuolla sairaalloisen lihavana.

Käsittelen tässä blogissa vielä syvällisemmin lihavuuteeni johtaneita psykologisia syitä henkilökohtaisemmalla tasolla myöhemmin.

Yksi tie onnistumiseen on hidas eteneminen. Jokainen kadonnut kilo on askel oikeaan suuntaan. Pyrin siihen, että paino joko laskee joka viikko tai vähintään pysyy edellisviikon lukemassa. Joka viikko paino ei laske, mutta en anna sen lannistaa tai masentaa itseäni. Painon paikoillaan pysyminen kertoo vain siitä, että olen ehkä syönyt hieman liikaa tai valinnut väärin. Se antaa vinkkejä siitä, että tulevalla viikolla voisin tehdä jotain toisin. Plussaviikkoja ei ole vielä tullut, mutta jos niitä tulee, niistäkin täytyy selvitä henkisesti. Vastoinkäymisiä tulee joskus, niinkuin elämässä itsessäänkin. Emmehän me muuten oppisi mitään.

Tämä on jännittävä matka. Kyse ei ole vain kiloista vaan myös ihmisyydestä. Haluan löytää sen todellisen minäni, jonka olen vuosikausia piilottanut kilojeni alle. Haluan löytää rohkeuden, jolla teen unelmistani totta.