Anteeksi harhaanjohtava otsikko - tämä bloggaus ei käsittele kyseisen nimistä kirjaa, vaikka sekin on juuri menossa unensaantilukemisena yöpöydällä. Koin nimittäin eilen pitkästä aikaa ahaa-elämyksen. Olen jo pidempään yrittänyt saada itseäni liikkumaan vauhdittaakseni tätä paikallaan junnaavaa projektia, mutta jostain syystä siitä ei ole tullut mitään. Muutama viikko sitten olleella lomalla liikuntasuunnitelmat tyssäsivät kompuroimiseen ja aristavaan nilkkaan. Uimisesta pidän, mutta ei vain ruho ole noussut sohvalta. Tv:n imu on ollut voimakkaampi.

Joskus aikaisempina vuosina pyöräilin paljon. Nuorempana (yli 10 v. sitten) mulla oli jopa 21-vaihteinen maastopyrä, jolla pyöräilyennätys oli 70 km yhtenä päivänä. No joo, se oli - 30 kg sitten, joten turha sillä enää on leuhkia... Vajaa 10 v. sitten hankin kolmivaihteisen mummopyörän, jolla parin kilsan työmatkat meni nopeasti. Se pyörä koki kovia. Kännykkään puhuva pyörällä ajava tyyppi ajoi päälle pensasaidan takaa oikealta ja jokusen kerran lensin sillä nurin / ojan pohjalle toisista koirista / jäniksistä villiintynyttä koiraa lenkittäessäni. Nyt pyörä on odottanut jo pari vuotta käyttämättömänä ja kumit tyhjinä sitä, että saisin aikaiseksi viedä sen korjaamoon ja aloittaa pyöräilyharrastuksen uudelleen.

Viime aikoina on väsymys iskenyt päälle ja luin viikon lehdet vasta viikonloppuisin. Tämä on sikäli poikkeuksellista, että viime vuosina ei sohvapöydälle ole kertynyt enää kahden kolmen viikon lukemattomien lehtien pinkkaa, kuten joskus menneinä vuosina ystävieni suureksi hilpeyden- ja vitsailunaiheeksi. Silmiin osui urheiluliikkeen mainos ja pyörä-ale. Hinta sen verran kohdallaan kotimaisesta laadusta, että tokkopa vanhaa saisi kovin paljon halvemmalla edes korjattua. Tarjous voimassa enää sinä päivänä.

Nappasin isännän mukaan (farmariautolla helpompi kuljettaa pyörää, jos kaupat tulisi) ja mentiin katsomaan. Liikkeessä setä - tai poika (pitää aina muistuttaa itselleen, että itseä nuoremmat eivät ole enää setiä vaan minä olen täti-ihminen) - ruuvasi jotain ihanaa ilmestystä, joka flirttaili minulle kutsuvasti. Lehdessä mainitut ale-pyörät oli alakerrassa, mutta ne eivät tehneet samanlaista vaikutusta. Palasin punaisena hehkuvan ihanuuden luo, joka oli hieman kalliimpi kuin edm. ale-pyörät, mutta alennuksessa sekin. Hyppäsin koeajolle ja heti tiesin, että kohta taas Visa vinkuu.

Joskus ongelmanratkaisu on näin yksinkertainen. Ei ihme, ettei liikunta houkuttele, jos siihen ei ole kunnon välineitä. Aikaisemmin hiukan naureskelin isännän urheilukauppa-shoppailuille ja teknisille urheiluvaatteille, mutta ei ole varaa nauraa enää. Isäntä käy salilla pari kertaa viikossa ja sen lisäksi joko sauvakävelee tai hiihtää - vuodenajasta riippuen - pari kolme kertaa viikossa - ja on paljon paremmassa kunnossa ja laihtunut enemmän kuin minä reilun vuoden aikana.

En tosiaankaan hankkinut pyörää ovipieltä koristamaan vaan painelin saman tien kylmiltään 10 km:n lenkille. Ilma oli mitä ihanin, aurinkoinen syyspäivä, + 13 astetta. Ja niin mua vietiin! Jopa pienet ylämäet jaksoin pienemmällä vaihteella, koska pyörän ajoasento oli niin hyvä. Takapuoli ei puutunut eikä hiertynyt, selkä ei kipeytynyt. Sarvia tai satulaa ei tarvinnut säästää. Pyörä oli kuin itselleni tehty. Jos minulla olisi harhoja, voisin jopa kuvitella, että pyörän suunnittelijat ovat käyneet yöllä salaa mittaamassa kroppaani ja suunnitelleet pyörän juuri minulle!

Mitä siinä sitten on muka niin ihmeellistä, ajattelette varmaan. Ei muuta kuin, että vaikka se on ihan tavallinen kolmivaihteinen mummopyöränä mainostettu ja hameverkolla varustettu (en käytä hameita) korillinen versio (johon mahtuisi mainoksen mukaan vaikka pieni koira - jota ei ole) niin se suorastaan kutsuu ajamaan. Pyörälle nousu on helppoa, kun etu- ja takapyörän väli on madallettu. Polkeminen sujuu paremmin pysty kuin makuuasennossa. Kädensijat on ranneystävälliset, leveät ja tukevat ja satula takapuoliystävällinen (ei uppoa pakaravakoon eikä hierrä - ja on jopa helppo pierrä, kun on tuuletusvako lestassa). Illalla ja aamulla tuntui kropassa, että jotain sillä on tehty, mutta tunne ei ollut mitenkään kivulias tai epämiellyttävä.

Pyydän anteeksi talven ystäviltä, mutta nyt toivon todella pitkää lämmintä ja lumetonta syksyä, että saan hyödynnettyä tämän sanoista tekoihin-oivallukseni mahdollisimman hyvin. Alkuun pääsy eli se ensimmäinen askel on aina vaikein. Nyt se on otettu liikunnan suhteen. Ja parasta kaikessa - puntari palkitsi aamulla. Yli kuukauden jatkunut + - 0 - jumitus näyttää olevan ohi. Ensimmäisen kerran yli kuukauteen puntarin numerot alkoivat XX7:lla eikä XX8:lla. :)