Vajaat 5 kk sitten aloitin tämän blogin. Asetin tavoitteekseni pudottaa  50 kg ennen vuoden päästä olevaa 50-vuotispäivääni. Tähän mennessä olen tiputtanut ne 7 kg, jotka lähtivät kahden ensimmäisen kk:n aikana. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään. Joskus paino on noussut kilon, joskus pudonnut sen kilon. Siitä olen iloinen, että olen onnistunut pitämään pudottamani kilot poissa, kaikesta jojoilusta ja aikaansaamattomuudesta huolimatta.

Nyt on aika arvioida tilanne uudestaan ja asettaa uudet, ehkä realistisemmat tavoitteet. Laihduttaminen olisi helppoa, jos saisi keskittyä vain siihen. Jos saisi vain liikkua ja levätä, jos valmiiksi punnitut annokset tuotaisiin eteen. Jos ei tarvitsisi käydä töissä ja kaupassa, ei maksaa laskuja eikä laittaa ruokaa. Mutta kun ei ole miljonääri vaan ihan tavallinen persaukinen  asuntolainan maksaja, joka joutuu tekemään kaikki päätökset ja valinnat itse. Joka nukkuu välillä huonosti, kärsii kaamosmasennuksesta, alati muuttuvista työkäytännöistä ja kroonisesta väsymyksestä. Laihduta siinä sitten.

Marras-joulukuu on ollut minulle aina vaikeaa aikaa. Kärsin pimeydestä ja jouluhössötyksestä. Joulun kaupallisuus ja pakkorituaalit (lahjonta, puunaus, keinotekoinen tunnelma) ahdistaa. Ihmiset ovat hysteerisiä sen suhteen, että joka kaapinnurkka pitäisi puunata, verhot ja matot vaihtaa, kortteja lähettää - tavan vuoksi. Vaikka en itse haluaisikaan osallistua moiseen, en voi välttyä siltä edes työpaikalla. Haluaisin vain lukea tai katsoa leffoja peiton alla sohvalla. Ja hiilihydraatit maistuu.

Parasta joulussa on se, että se menee joka vuosi aina ohi. Ja kun vielä uudestavuodesta ja loppiaisesta selvitään, meikäläinenkin herää henkiin ja laskee minuuteissa päivien pitenemisiä. Valo ja aurinko palauttavat minut elämään passiivisesta hiilihydraattihorroksesta. Sitten on taas aikaa ja mielekkyyttä jatkaa tätä projektia ilman itsensä syyllistämistä ja luuseriksi tuntemista.

Realisti kun olen, myönnän, että mahdottomiin en minäkään pysty. Jos tämän syksyn saldo olisi ollut - 10 tai - 20 kg, tuo - 50 kg:n tavoite olisi mahdollinen. Jos olisin reippaampi, omaisin enemmän itsekuria jne. Jos ja jos ja jos. Mutta kun olen vain ihminen - heikkouksineni ja vahvuuksineni. Ei monen vuosikymmenen ajan piintyneitä ruokailutottumuksia muuteta muutamassa kk:ssa. Arkipäivän paineiden keskellä keksipaketti ja suklaalevy kaapissa tuo turvallisuutta. Sen olen sentään oppinut, että niitä ei tarvitse tuhota kerralla. Selityksen mestari kun olen niin puolustelen tätä silläkin, että silti keksipaketti ja suklaalevy ovat terveellisempiä vaihtoehtoja kuin yhtä usein oluen tai viinin nauttiminen.

Tavoite on elävä ja muuttuva käsite. Sitä pitää pystyä arvioimaan, kritisoimaan, muuttamaan - tarpeen mukaan. Siispä muutan nyt oman tavoitteeni sellaiseksi, että 50 hävitetyn kilon sijasta tavoittelen 30 hävitettyä kiloa ennen 50-vuotispäivää. Ne jäljelle jäävät 20 kg ovat silti olemassa, mutta niiden aika on sitten, kun saisin ensin tuon realistisemman tavoitteen saavutettua.

Huh huh, kun helpottaa. Ei enää ahdista niin paljon. 7 kg on poissa, 23 kg ei tunnu niin ylivoimaiselta kuin 43 kg. Meissä läskeissä on se vika, että päätöksen tehtyämme haluaisimme, että kilot katoaisivat kuin itsestään yhdessä yössä. Ollaan niin kärsimättömiä! Ei ymmärretä, että ei ne kilot lähde yhtään sen nopeampaa kuin mitä ne ovat tulleet. Ja jos halutaan pysyviä tuloksia, elimistölle pitää antaa aikaa sopeutua.

Nyt toivotan kaikille saman asian kanssa kamppaileville armollisuutta itseä kohtaan! Joulukuu on vuoden huonoin kk laihduttaa eikä meidän kannata syyllistää itseämme, jos emme kaiken ylenpalttisen mässäystarjonnan keskella jaksa vastustaa ihan jokaista houkutusta. Joku viisas on sanonut (vetoan aina näihin, kun en itse keksi yhtä hyviä), että se ei ratkaise, mitä syömme joulun ja uudenvuoden välissä - vain sillä on merkitystä pitkällä tähtäimellä, mitä syömme uudenvuoden ja joulun välissä. :)