Katsottuani tallennuksista marraskuussa tulleen Inhimillisen tekijän jakson "Hyvä läski, paha läski" päätin muuttaa tämän blogini nimen ja tarkoituksen. Alunperin perustin tämän blogin itselleni tueksi tavoitteeseen pudottaa - 50 kg ennen 50-vuotispäivääni. Ajattelin, että en kehtaisi missata projektia, jos olisin siitä julkisesti julistanut. Minut hyvin oikeassa elämässä tunteville se ei ole uutta, että innostun asiasta, puhun siitä suureen ääneen ja vaikenen pikkuhiljaa, kun huomaan, että asiasta ei tahdo tulla mitään.

Suurin osa ihmisistä pelkäisi epäonnistumistaan niin paljon, että eivät ikinä voisi kuvitellakaan edes aloittavansa tällaista julkista ripittäytymistä. HÄPEÄ, sen pelko, julkinen naurunalaiseksi joutuminen - ne ohjaavat suomalaisten käyttäytymistä voimakkaammin alitajunnassa kuin Suomen Laki. Ihminen haluaa esiintyä edukseen, miellyttää ja tehdä hyvän vaikutuksen toisiin ihmisiin, sekä käyttäytymisellään, koulutuksellaan että ulkonäöllään. Julkinen mokailu, tapahtui se sitten liukastumalla ruuhka-aikaan pankin edessä tai kompastumalla kännissä lentokoneesta jääkiekkomaajoukkueen mukana tultaessa aiheuttaa häpeää.

Tavallisen ihmisen kadulla liukastuminen unohtuu saman tien, mutta julkisuudessa toimivien ihmisten mokailuista revitään otsikoita ja nostetaan irtonumeromyyntiä. Myötähäpeä toimii myös sitä tuntevan oman itsetunnon vahvistajana - "onneksi se en ollut minä". Salaa nämä suurimmat myötähäpeää tuntevat kokevat myös pienoista kateutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät anna häpeän pelon rajoittaa elämäänsä ja uskaltavat jopa nauraa omille mokilleen.

Samoin suhtaudutaan meihin lihaviin ihmisiin. Meidän pitäisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää lihavuudestamme, laiskuudestamme, heikosta tahdonvoimastamme, ahneudestamme, tyhmyydestämme, muodostamastamme taakasta yhteiskunnan verorahoille... Juuri noita asioita meihin lihaviin liitetään. Saamme ehkä anteeksi, jos olemme kilttejä, huomaamattomia, "kaikki käy"-tyyppejä ja edes yritämme hiukan laihduttaa, kieltäydymme kaikesta ja käytämme yksityisiä terveyspalveluja.

Mutta annas olla, jos näymme ja kuulumme, pärjäämme hyvin opinnoissa ja työelämässä, kuljemme ryhdikkäinä ja pää pystyssä kantaen tyylikkäästi kilomme. Jos olemme korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, se ehkä poikkeustapauksena meille armosta suotakoon, mutta jos joku tavallinen ihminen, läskiterroristien silmissä "nobody" uskaltaa avata suunsa, kulkea värikkäät "teltat" yllään liehuen ja liputtaen lihavien ihmisten ihmisarvon puolesta (tässä kohdassa tulen mukaan kuvioihin) niin voi kauheaa... noloa... häpeällistä... mitä tuo luulee itsestään... säälittävä... tyrkky...

Tiedän muutaman ihmisen (jos he lukisivat tätä blogia, mutta he eivät lue), jotka jo kauhulla odottavat, mitä tuleman pitää. Aion nimittäin kertoa mm. siitä, millaisia kokemuksia minulla on lihavana ihmisenä elämisestä ja miten minuun on lihavuuteni vuoksi suhtauduttu. Mutta olkaa huoleti, teen sen hyvällä maulla ja henkilöllisyyttänne suojaten. Saatan korkeintaan siteerata jonkun julkisuudessa läskirasistina tunnetun henkilön kommentteja meistä lihavista ihmisistä.

Oma henkilökohtainen hyvään oloon ja terveyteen tähtäävä projektini jatkuu tässä ohessa, mutta enää se ei ole pääasia. Pääasia tässä blogissa on tuoda vaihtoehtoisia näkökulmia esiin ja kannustaa jokaista ihmistä hyväksymään oman arvonsa riippumatta heidän painostaan, ulkonäöstään tai muista koko elämän kannalta epäolennaisista seikoista. Haluan rohkaista, tukea, kannustaa ja jopa hauskuuttaa. Sillä eihän tämä elämä loppujen lopuksi saisi niin kauhean vakava asia olla. Ei ainakaan sen takia, että joudut tuntemaan itsesi liian paksuksi ihmisenä. Olet juuri sopivan kokoinen. Olet Sinä.