Yhtenä päivänä tullessani kauppakassien kanssa kotiin, iski masennus. Minulla on eteisessä vanha perintöpiironki, jonka peilistä voi nähdä itsensä kotiin tullessaan, jos vahingossa katsoo. Minä näin itseni - tai oikeastaan osan itsestäni. Paita oli noussut selästä takapuolen "hyllyn" päälle ja ahteri näytti siltä kuin housuihin olisi tungettu tyyny.

Tiedän, että minulla on oikeasti iso takapuoli ja iso maha ja paksut reidet, mutta yritän aktiivisesti unohtaa asian, koska sen jatkuva ajatteleminen ei tosiaankaan mieltä piristä. Samalla periaatteella en myöskään ole peilien kanssa läheisissä väleissä.

Kolmannella exälläni oli yksi usein toistuva vitsi, joka oli hänen mielestään erittäin hauska. Hän levitti kätensä kuin olisi kantanut niissä hyvin leveää tuolia ja sanoi "Ei sulla oo yhtään iso perse - ota tuoli". Huumorintajuni on ehkä hieman rajallinen, mutta jostain syystä tuo vitsi ei erityisesti naurattanut.

Usean kymmenen vuoden aikana on jo tottunut ihmisten tuijotuksiin, teinien tirskuntaan ja monimuotoiseen läskirasismiin, mutta itsensä kanssa on joskus vaikeaa. Kapinallinen ja itsepäinen luonteeni sekä monessa vastoinkäymisessä vahvistunut terve itsetunto ovat auttaneet selviämään tässä elämässä kiloista huolimatta näinkin pitkälle.

Vaatekaupoissa käyminen on kuitenkin ollut elämän aikana erityisen masentavaa, kun on omaperäisesti muodostunut kroppa. Onneksi markkinavoimat ovat vihdoin tajunneet sen, että kaikki suomalaiset naiset eivät tosiaankaan ole kokoa 38. Muodin luojat ovat perehtyneet eri kokoisiin ja muotoisiin naisvartaloihin ja suostuneet hyväksymään sen, että pullukatkin haluavat pukeutua joihinkin muihin vaatteisiin kuin koko kropan peittäviin kaapuihin.  

Alusvaatteita ja puseroita löytyy nykyään helposti marketeistakin, jotka ovat ottaneet isot koot valikoimiinsa. Vaikeinta on löytää housuja ja ulkoilupukuja. Eri malleissa samojen kokonumerojen vaihtelu voi olla suurtakin. Liikuntavaatteet on tehty urheilullisille ihmisille ja mallit ovat pääasiassa sellaisia, joissa lihava ihminen näyttäisi liian pieneen kuoreen sullotulta makkaralta. Joidenkin mallistojen ns. isot koot sopivat juuri ja juuri keskikokoiselle ihmiselle.

Kierrän kaukaa sellaiset vaatekaupat, joissa koon 36-jakkupukuun pukeutunut ja huolellisesti meikattu myyjä katsoo minua nenänvarttaan pitkin ja haluaisi käännyttää minut jo ovelta, kun löntystän lenkkareissa ja lähes puhki kuluneissa vanhoissa housuissani sisään. Niissä liikkeissä ei ole mitään mihin mahtuisin.

Kotikaupungissani on yksi vaatekauppa, josta en joudu lähtemään tyhjin käsin takaisin. Myyjät ovat ystävällisiä ja palvelun laatu ei ole sidottu asiakkaan kiloihin. Sieltä löytyy minulle(kin) sopivia housuja ja farkkuja, jotka istuvat hyvin, mutta eivät aiheuta pursottavaa puristusta vyötärölle tai ole sellaisia pötkylöitä, joita saa koko ajan hinata ylöspäin. Haa, sillä meillä isoilla päärynöilläkin on vyötärö - uskokaa pois!

Kokeilin neljiä housuja ja kolmet niistä lähti mukaani. Tiliin tuli lovi, mutta jos housujen käyttöikä jaetaan kuukausilla, tuotteet ovat hintansa arvoisia. Neljät edelliset ko. liikkeestä ostamani housut kulutin vuosien aikana aivan loppuun. Parasta tässä on se, että nyt kaapista löytyy taas päälle mahtuvia housuja, joilla kehtaa mennä minne vaan. Joskus on ollut niin huono tilanne, että on ollut yhdet tai kahdet puoliksi kulahtaneet, joita on pitänyt kierrättää tilaisuudesta toiseen.

Maailman asioiden rinnalla nämä takapuoli- ja housuongelmat ovat pieniä, mutta vaikuttavat silti meikäläisen mielialaan ja elämänlaatuun. Muutaman "kesäksi bikinikuntoon"-kilon kanssa kamppaileva pystyy tuskin kuvittelemaan, minkälaista elämä voi olla, kun ei oikeasti ole mitään päälle mahtuvaa vaatetta tai kun joudut pitämään lähes ainoita housuja siihen asti kunnes ne konkreettisesti kuluvat puhki ja on pakko lähteä etsimään uusia. Siitä on shoppailun ilo kaukana.