En ole pitkiin aikoihin päivittänyt tätä toista blogiani. On ollut kiire ja stressi ja ... ja ...  Mutta nyt helpottaa. Olin nimittäin viikon lomareissulla Tahkolla ukkelini kanssa kahdestaan. Ennen lomaa lupasin työkavereille yhden asian - liikun lomalla. Tämä kävi toteen. La: 2,7 km kävelylenkki tasaisella maalla (isäntä huiteli moninkertaisen määrän sauvojensa kans mäen päällä ja alla). Su: Sama lenkki 2,7 (isäntä mittas matkan Sport Trackerilla). "Palkinnoksi" sain pullean rakkulan vasempaan ja vähemmän pullean oikeaan pikkuvarpaaseen. Totesin, että vika on kengissä ja päätin ostaa heti tilipäivänä kunnolliset lenkkarit, maksoi mitä maksoi. Mitä enemmän on painoa jalkojen päällä, sitä tärkeämpää on, että kengät ovat oikeanlaiset. Ja ketä nyt huvittaisikaan lähteä liikkumaan, jos seurauksena on hiertymiä ja rakkuloita.

Maanantaina oltiin uimassa ja uin normimatkani eli sen kilometrin, 20 x 25 m altaan päästä päähän. Uiminen on lempilajini, ehkä juuri siksi, että vedessä tunnen oloni kerrankin kevyeksi. En ui nopeasti, mutta jaksan uida omaan tahtiini pitkiäkin matkoja. Olen sen verran likinäköinen, että uin rillit päässä, joten uimatekniikkani on hieman omintakeinen. En ole valmis luopumaan laseista altaassa, sillä haluan nähdä, mitä ympärilläni tapahtuu ja ylipäätään ihmisten ilmeet ja sijainnin altaassa itseeni nähden. Ilman laseja kompuroisin altaan reunalla ja uisin ihmisiä päin.

Altaassa eivät kilot haittaa. Pystyn kellumaan selälläni liikuttamatta raajojani. En painu helposti veden alle. Jo koulussa opetettiin, että rasva kelluu veden pinnalla. Uskallan uida järvessä ja meressä (jos on tyyntä) pitempiäkin matkoja pelkäämättä hukkumista. Vesijuoksua voin kokeilla välillä ilman että tarvitsen siihen vyötä. Omat uimarenkaat mahdollistaa sen.

Tiistaina käytiin Kuopiossa ja siellä kävin ostamassa uudet lenkkarit. Hinta vähän hirvitti, mutta ajattelin, että jos kunnolliset kengät saa minut lähtemään liikkeelle vähän useammin niin ne maksaa äkkiä hintansa takaisin elämänlaadun kohentumisena. Asiantuntevan myyjän opastuksella löysin sopivan mallin ja koon. Tässä ne nyt on:

Ostin vielä kahdet tekniset sukatkin, jotka eivät varmasti hierrä saumoista. Oli muuten ensimmäinen tekninen urheiluvaateostos meikäläisellä. Isännällä sitä laatua löytyy - kaikkia muita paitsi sukkia. Kunnollisista lenkkihousuista ja -paidoista saan vielä vain haaveilla, sillä urheiluvaatevalmistajat eivät ymmärrä, että lihavakin ihminen voi haluta harrastaa liikuntaa mukavissa vaatteissa. Meikäläiselle kun ei kaikista malleista mahdu ne isoina kokoina tai D-mitoituksena mainostetut ulkoiluvaatteet. :(

Keskiviikkona menimme lautalla pikkuiseen saareen, jossa tuli käveltyä 3 km. En malttanut laittaa sinne jalkaan vielä uusia lenkkareita, koska pärjäsin hyvillä sandaaleilla mainiosti. Siellä kun ei liikuttu koko matkaa yhteen menoon vaan tutkittiin välillä saaren nähtävyyksiä, museoita yms.

Torstaina kroppa vaati lepopäivää ja hyvällä omallatunnolla sen sille soin. Isäntä lähti varoittelustani huolimatta kuumassa auringonpaisteessa pitkälle lenkille, joka osoittautui pidemmäksi miltä se kartalla näytti. Kilometrejä tuli yli 9 ja mies palasi sieltä puolikuolleena ja kädet täristen, kun verensokerit olivat laskeneet liian alas. Ilmoitti sentään lenkin aikana itsestään, kun tiesi, että murehtisin mökillä. Kauhistelen ja karehdin vuorotellen isännän sisua. Järjen pitäisi kuitenkin mennä kunnianhimon edelle. Aamupalan tärkeys, oikea ruokarytmi ja nesteytys on asioita, joista olen saarnannut isännälle jo kaksi vuotta, mutta ei ole vieläkään mennyt ihan perille asti. Ilmeisesti hän ajattelee, että paraskin puhuja.

Viikonloppuna palattiin kotiin ja la-su oli niin valtava helle, että ei voinut kuin olla sisällä ja pistää lattiatuulettimet päälle. Mutta jo tuon viime viikkoisen liikkumisen jälkeen huomasin, että on paljon vetreämpi olo ja positiivisempi mieliala. Paino ei lomalla päässyt tippumaan, kun tuli herkuteltua mm. kalakukolla, lätyillä, jäätelöllä ja ohrapirtelöllä. Puhumattakaan niistä sipseistä ja dipeistä, joita lätkämatsin aikana sekä viikolla että viikonloppuna upposi naamaan. Puolustukseksi on sanottava se, että tätä ei tapahdu joka viikko, ei edes joka kk. Ehkä 4 - 5 x vuodessa.

Vaihdoin tämän blogini kansikuvaksi kuvan, jonka nähtyäni ajattelin ensin, että hyi ..... miltä möykyltä näytän. Sitten ajattelin, että se olen minä - ihminen - joka istuu siinä rannalle nostetulla laiturilla nauttien kesälomastaan. Ehkä vähän huonoryhtisenä, mutta ainakin rentona. Ihminen, jonka ihmisarvo ja älykkyysosamäärä ei ole missään yhteydessä painoon eikä vyötärönympärykseen, muhkurakohdista puhumattakaan. Paljon on vielä tehtävä työtä sen eteen, että me lihavat ihmiset lopettaisimme itsemme inhoamisen.