Syksy on mennyt nopeasti ja melko hyvissä fiiliksissä. Töissä olen jaksanut hyvin, mutta muuten olen ollut aika väsynyt. Vapaa-aikana on tullut enemmän oleiltua kuin toimittua. Edellisen kerran olin lomalla elokuun alussa ja sieltä palattuani koin sen verran suuren järkytyksen puntarilla, että sen jälkeen elopaino on vähentynyt reilulla kymmenellä kilolla. Vaikka tahti on ollut alun spurtin jälkeen hidasta, olen silti ylpeä itsestäni, että olen jaksanut ylläpitää ajatusta painon pudottamisesta jumeista huolimatta.

Edessä olevan viimeisen yövuoron jälkeen alkava viikon loma tulee siis niin oikeaan aikaan ja suureen tarpeeseen. Pidän lomia yhden - kahden viikon jaksoissa ympäri vuotta. Kesälomakautena pidän ne pakolliset kolme viikkoa kahdessa erässä ja loput säästän muihin vuodenaikoihin. Tämä systeemi sopii minulle, vaikka moni muu tykkää ottaa esim. koko neljän viikon kesäloman kerralla. Koska olen yhtä pers´aukinen vuodenajasta riippumatta, turhautuisin vain pitkällä lomalla, kun ei olisi rahaa muuta kuin olla kotona.

Tänä vuonna olemme olleet lomalla jo kolme kertaa. Tammikuussa Ylläksellä, toukokuussa Tahkolla, elokuussa Kuusamossa ja nyt menemme viikoksi Vuokattiin. Olen vuonna 2009 hankkinut Aikalomilta lomaosakkeen pankkilainalla ja maksanut sen pois pari vuotta sitten perinnönsaannin yhteydessä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että minulla on oma viikko syksyllä tietyssä paikassa. Tallennan oman viikkoni ja vaihdan sen sopivana ajankohtana viikkoon toisessa paikassa. Maksan siitä viikosta vain vaihtomaksun, 49 €.

Toki maksan omistamastani viikosta yhtiövastiketta kerran vuodessa, mutta silti lomailu osakkeessa on huomattavasti edullisempaa kuin vuokrata osake viikoksi vapailta markkinoilta. Ja kun omistaa osakkeen, voi ottaa lisäviikkoja esim. äkkilähtönä alkaen 99 € viikko. Vaihtoviikkoja ei saa kuumimpaan loma-aikaan suosituimmista paikoista, mutta koska kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, se ei haittaa. Olisi painajainen olla jossain suositussa perhelomakohteessa, esim. kylpylässä koulujen loma-aikaan.

Kohteissa on täysin varustellut loma-asunnot eli käytännössä kustannuksia tulee vain matkoista ja harrasteista. Mitä enemmän laittaa lomalla ruokaa itse, sen edullisemmaksi loma tulee. Täytyyhän sitä kotonakin syödä! Toki ainakin kerran täytyy käydä "ulkona" syömässä, mutta ei sen tarvitse olla mikään gourmeepaikka, hyvä pizzeriakin riittää.

Lomalla pitäisi ottaa rennosti - ja niin aionkin - mutta sen verran tavoitteita olen itselleni asettanut, että viikon aikana täytyy liikkua enemmän kuin sohvan ja jääkaapin välillä. Vuokatissa siihen on hyvät mahdollisuudet. Itse en ole lumen ja hiihtämisen perään siten kuin isäntä, mutta ulkoilla meinaan. Ja käydä uimassa. Ja kerran keilaamassa. Haaveenani on saada säännöllisemmän liikunnan aloittaminen vauhtiin tällä viikolla. Ja saada jatkettua sitä loman jälkeenkin.

Alkuun pääseminen on minulle hankalaa. Syytän usein ajan puutetta ja väsymystä, mutta jos totta puhutaan niin kyllä useimpana päivänä viikossa saisi helposti käytyä vaikka puolen tunnin kävelylenkillä tv:n töllöttämisen sijaan - jos en olisi niin laiska ja mukavuudenhaluinen. Eikä siihen kerran pari viikossa uimassa käymiseenkään koko päivää menisi.

Paljon hyviä muutoksia olen ruokavaliooni syksyn aikana jo saanut, mutta en voi sanoa, etteikö vieläkin olisi parantamisen varaa. Nyt etusijalla on kuitenkin liikunnan lisääminen ja joulunajasta selviäminen ilman merkittävää painonnnousua. Kun pahin kaamos on selätetty, voikin alkaa odottaa päivien pitenemistä. Seuraava loma-ajankohta on helmikuun alussa. En ole vielä päättänyt, pidänkö silloin jälkikäteen viiskymppiset (vaatimattomat) vai menemmekö taas jonnekin lomalle. Aika näyttää ja perästä kuuluu.

Se nyt on kuitenkin selvää, että tämän vuoden puolella en aio itseäni enkä muita stressata juhlilla. Kaikilla on joulunaikaan omat menonsa, perheensä, sukulaisensa ja velvollisuutensa. Samoin vuoden vaihteessa, jolloin olen itsekin töissä. Jos juhlat tulen järjestämään, ne tulevat olemaan hyvin samantyyppiset kuin isännälle huhtikuussa järjestämäni. Kotona ja kokonainen viikonloppu aikaa käydä onnittelemassa ja kahvilla. Matalalla profiililla.

Mutta nyt, valmistautumista viimeiseen yövuoroon ja huomenna pakkaamaan. :)