Hectorin Työttömän arkiviisun sanat tulee muunneltuina mieleen, kun ajattelee tätä kevättä, tätä blogia ja meikäläisen läskienhävittämisurakkaa... Mitään ei ole tapahtunut, mitään en ole saanut aikaiseksi - en ruokavalion kevennystä, en liikuntaa. Päivät ja viikot ovat vaan seuranneet toisiaan. Reitti on kulkenut kodin, työn ja kaupan välillä. Sohvalla vietetty aika ylittää töissä vietetyn ajan. Se tammikuussa ostettu joogamattokin on vielä pakkauksessaan...

Joskus inhoan itseäni ihan kybällä. Miksi meikäläisen pitää olla ikuinen suunnittelija, jonka aikomuksista ei tule koskaan mitään. Ainakaan terveellisemmän ja kevyemmän elämän suhteen. Ettei menisi liian itsesääliseksi niin en voi toki mitätöidä muita elämäni saavutuksia: Olen vielä hengissä, opiskellut aikuisena amk-tason ammatin, olen toista kertaa ns. vakituisessa työsuhteessa ja neljättä kertaa pitkässä parisuhteessa.

Viimeksi mainitun voi joku lukea myös niihin epäonnistumisiin, mutta itse näen asian toisin. Kaksi pitkää parisuhdetta olen uskaltanut elämäni aikana jättää taakseni, kun niissä ei ole ollut mitään eteenpäin menemisen eikä syvenemisen mahdollisuutta. Ja siitä kolmannesta, jolloin tulin itse jätetyksi - siitä olen toipunut (vaikka se toipuminen kesti vuosia) - jos en vaurioitta niin ainakin helvetin paljon viisaampana ja vahvempana.

Enää minun ei tarvitse yrittää ostaa hyväksyntää ja rakkautta yrittämällä miellyttää toisia ihmisiä esim. pyrkimällä olemaan hoikempi ja hyvännäköisempi. Tulen hyväksytyksi omana itsenäni, kaikkine kiloineni. Ja jos joku ei tätä pakettia hyväksy niin hei hei vaan. Enää minun ei tarvitse kuulla olevani hylje, valas, laiska, idiootti, tyhmä ym. "hellittelynimiä". Enää minua ei käytetä hyväksi tai pidetä "varalla" kunnes parempi löytyy. Ja ennenkaikkea - pankkia lukuunottamatta - kukaan ei voi ajaa minua pois omasta kodistani.

Se "vanhojen naisten viisaus" miesten suhteen on vihdoinkin sisäistetty, jota edesmennyt tätini yritti minulle vuosikymmeniä opettaa. Harmi, että hän ei ole tätä enää näkemässä.  Että ei tässä nyt ihan kaikki ole pieleen elämässä mennyt...

Mutta se laihdutus... Tällä hetkellä yritän hiukan pienentää annoksia, kohtuullistaa herkuttelua ja juoda paljon vettä. Ihan vaan siksi, että saisin sen verran energiaa, että jaksaisin innostua liikunnan aloittamisesta. Lonkka ja polvi on tässä muutaman viikon ajan oireillut. Kipuja on niissä ollut ennenkin, mutta tämä ei ole rasituskipua vaan pikemminkin leposärkyä, jonkinlaista hermosäryn tyyppistä, inhottavaa jomotusta, joka tuntuu enimmäkseen maatessa. Uskon, että lempeä liikunta voisi auttaa.