(kuva google: kp24.fi)

 

Luin maakuntalehden nettisivulta, että eilen vietettiin maailman ensimmäistä lihavuuspäivää. Ensimmäinen ajatus oli, että jee, me pullukat ollaan saatu oma päivä. Vähän niinkuin itsenäisyyspäivä, äitienpäivä, mielenterveyspäivä... Luettuani artikkelia eteenpäin hokasin, että nyt ei todellakaan ole tulossa kukkia eikä onnitteluita. 

Artikkelin mukaan "päivän tarkoituksena on muistuttaa, että jos emme pian tee jotain, ylipaino uhkaa muuttua maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Jos lihomistahti jatkuu samanlaisena kuin nyt, vuonna 2025 maailman ihmisista 46 prosenttia on ylipainoisia". (Ilkka / Lännen media 11.10.2015)

Sanasta epidemia tulee mieleen sairaus ja tarttuva tauti. Vaikka olen painoindeksinormituksen - ja lääkäreiden mielestä sairaalloisen lihava, massiivinen obeesi, en silti tunne olevani mitenkään sairas. Lihava vain. En ole ottanut mitään influenssarokotuksia (en sika enkä lintu enkä tavallinen influenssa), vaikka tuon painoindeksin perusteella saisin ne, koska kuulun riskiryhmään.

"Rikoo on riskillä ruma", lauloi Mikko Alatalo aikoinaan, mutta himputti viekoon kun ne joustavat trikoovaatteet tuntuu mukavimmilta yllä. Että ok, sillä lailla kuulun siis riskiryhmään. Mutta että oikein epidemia. Siihen en usko. Jos kaikki lisääntyvät negatiiviset ilmiöt ovat epidemioita niin voimmeko puhua myös rasismiepidemiasta tai persuepidemiasta (joka Luojan kiitos tuntuu olevan hiipumaan päin).

Epidemia on yleensä tarttuvaa. Lihavuus ei tartu. Se on vain seurausta käden ja suun välisestä liikkeestä ja siitä lastista, mitä tämä liike kuljettaa. Plus perimästä. Plus siitä, että ihminen liikkuu liian vähän. Nämä kaikki myönnän omalla kohdallani, ei siinä tarvita sen kummempaa matematiikkaa.

En kiistä, etteikö normaalipainoisena tai lievästi ylipainoisena eläminen olisi terveellisempää kuin sairaalloisesti lihavana. En kiistä lihavuuden tuomia terveysriskejä. Siitä ei ole kysymys. Jos saisin tuosta noin vain valita niin olisin hyväkuntoinen, hiukan lihaksikas ja pikkuisen pyöreä ennemmin kuin massiivinen obeesi. Sellainen sopivasti seksikäs, ettei kurveja tarvitse etsiä suurennuslasilla.

Elämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Toiset ovat hoikkia, toiset lihavia. Jotkut onnistuvat laihduttamaan, toiset eivät. Yksi asia on fakta - me kaikki kuolemme joskus. Voi olla, että meillä lihavilla tarvitaan isompi arkku, enemmän kantajia tai pidempi tuhkausaika, mutta hoikkuudellakaan ei saavuteta ikuista maanpäällistä elämää. Se vain on niin.

En tule koskaan hyväksymään sitä, että olisin jollain lailla huonompi ihminen, kun olen lihava. Painorasisteille olemukseni on inhottava ja vastenmielinen, mutta itseäni inhoavat ihmiset haluan pitää mahdollisimman kaukana omasta elämästäni. Haluan taistella oman ja muiden pullukoiden olemassaolon ja itsensä hyväksytyksi tuntemisen puolesta niin kauan kuin pään sisältä löytyy muutakin kuin deletoitunutta aivomassaa.

Ehkä ensi vuonna voisin juhlia lihavuuspäivää käymällä ulkona syömässä ja nostamalla maljan meille pullukoille, joita ilman maailmassa olisi taas yksi merkkipäivä vähemmän.