(Kuva Eeron ottama)

 

Tämä syksy on ollut siitä erikoinen, että en ole ollut kovin väsynyt enkä ole kärsinyt kaamoksesta. Asiaan vaikuttaa suuresti se, että lokakuussa tapahtui sellainen ihme, että "eksyin" kuntosalille. Itse asiassa se oli vahinko, mutta hyvä sellainen. Kävin katsastamassa autoni ja ohimennen täytin arvontakupongin, jonka palkintona oli lahjakortti kuntosalille. Sieltä otettiin yhteyttä ja kerrottiin voitosta.

En tiedä, oliko se markkinointikikka enkä sitä, kuinka moni oli "voittanut" saman lahjakortin, mutta sovin kuitenkin käyntiajan salille. Rehellisesti sanottuna olen monta kertaa ajatellut mennä, mutta en ole saanut itsestäni aikaiseksi. Kävin salilla jokusen kerran kolme vuotta sitten, mutta se vain jäi ja lopulta hävetti niin paljon, että en enää kehdannut mennä. Tuskin kukaan olisi kiinnittänyt menemiseeni / menemättömyyteeni mitään huomiota, mutta nämä on niitä oman pään sisäisiä pesiviä luuloja ja omaa häpeää.

Jokatapauksessa sen käynnin aikana tulin siihen tulokseen, että jos en itse välitä itsestäni ja omasta terveydestäni niin ei sitä kukaan muukaan tee. Hankin salikortin ja sovin liittymiseen kuuluvan tapaamisen personal trainerin kanssa. Sen tapaamisen aikana tein niinkin rohkean taloudellisen satsauksen, että ostin viiden kerran PT-paketin. Heti ensimmäisen ohjatun treenin jälkeen totesin, että se satsaus oli joka euron arvoinen.

Ensimmäisellä ohjatulla kerralla venyteltiin ja etsittiin liikeratoja ja lihaksia. Toisella kerralla sain saliohjelman, jolla pääsin alkuun ja kolmannella kerralla astetta kovemman saliohjelman. Ensi kerralla katsotaan hiukan ruokavaliota ja muutoksia, mitä siinä pitäisi tehdä, jos haluaa tukea kunnon kohenemista painonpudotuksella. Ohjattujen kertojen välissä käyn tietenkin itsenäisesti harjoittelemassa oppimaani.

Tällä kertaa päätavoitteenani on liittää liikunta normaaliksi osaksi elämää. Painokin saa pudota, mutta se ei ole pääasia. En halua tehdä liikunnasta enkä ruokavaliosta pakkopullaa. Haluan mennä salille siksi, että se on kivaa ja koska siitä tulee hyvä olo. Haluan tehdä yhden asian kerrallaan. Ensimmäinen asia on salitreeni, joka sopii erinomaisesti minulle, koska tykkään liikkua yksin enkä halua olla sidottu liikaa aikatauluihin.

          *          *          *          *          *

Marraskuun puolessa välissä olimme viikon Tahkolla, juuri siihen aikaan, kun sinne satoi ensilumi. Yritin kävellä yhtenä päivänä pidemmän lenkin, mutta lonkka ei tykännyt siitä. Olen joskus tenavana tippunut tukkikasan päältä ja loukannut lonkkani. Nyt kun on tullut tuota ikää niin arvelen, että viimeisen vuoden aikana esiintyneet lonkkakivut juontuvat ehkä tuohon tapahtumaan. Tai sitten se on ylipainosta ja iästä johtuvaa kulumaa.  Kävimme uimassa ja keilaamassa, joten ei se ihan löhöloma ollut. Katksisi kuitenkin mukavasti pitkän syksyn ja työrupeaman.

Osaksi olen jaksanut tavanomaista enemmän tänä syksynä siksi, että olen tehnyt enemmän yövuoroja. Ne sopii minulle ja on harmi, että jatkossa en saa tehdä niitä aivan niin paljon. Työnantajan edustaja vaatii, että yövuorot pitää jakautua tasaisemmin kaikkien kesken. Tuosta kärsivät myös ne työkaverit, jotka eivät haluaisi tehdä yövuoroja niin paljon. Mutta yritän kuitenkin järjestää itselleni aikaa päästä liikkumaan itselleni parhaaseen aikaan eli vapaapäivien ja yövuorojen aloituspäivien aamupäivisin.

Yksi asia mikä ärsyttää on se, että lihavia ihmisiä patistetaan liikkumaan, mutta lihavan ihmisen on todella vaikea löytää itselleen sopivia liikuntavaatteita. Monesta urheiluvaatekaupasta olen etsinyt esim. ulkoilupukua, jossa päälle mahtuisivat sekä takki että housut, mutta en ole löytänyt. Lomareissulla sellainen löytyi ihan sattumalta Kuopiosta, miesten XXL-vaateliikkeestä. Ja löysin vielä salille sopivan treenipaidan. Ja palvelu oli huippuluokkaa - asiallista ja asiantuntevaa. Minua ei naurettu liikkeestä ulos eikä myyjä väännellyt naamaansa tai pyöritellyt silmiään, kuten monesti, jos kysyn kokoisiani vaatteita ns. tavallisesta vaatekaupasta.

          *          *           *          *          *

Kohta on joulukuu. En aio ottaa stressiä joulusta. Siivotaan mitä jaksetaan / viitsitään, kinkku paistetaan ja jotain leivotaan, mutta melkein kaiken muun saa kaupasta valmiina. Lahjoja ei olla ostettu vuosiin, mitä nyt mies lapsilleen ja nekin nykyisin useimmiten rahana, kun osa on jo melkein aikuisia. Vähän jouluvaloja tulee laitettua ja kynttilöitä poltettua, siinä se. Verhojakaan ei tarvitse vaihtaa, kun ovat vielä tangossa viime joulun jäljiltä. :D

Itselleni joulu merkitsee ennenkaikkea rauhaa ja hiljaisuutta, tunnelmaa ja tunnelmointia, josta haluan nauttia sekä kotona että töissä, jossa tänä jouluna valvon asukkaiden unta ja joulurauhaa. Ylenmääräinen jouluhössötys, vilkkuvat valot, lahjarumba, joulujenkat, -polkat ja -humpat, pakonomaiset "kenellä on kaunein joulupöytä ja -koti"-kilpailut vain tympäisee.  Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän haluaa osallistua tuonkaltaiseen kilpavarusteluun, jossa kyllä joulun alkuperäinen merkitys on aikoja sitten unohdettu.

Tällä viikolla havahduin siihen ihanaan tosiasiaan, että kuukauden päästä on kaamos selätetty ja päivä alkaa pidentyä minuutti minuutilta... :)