(Kuva netistä : kohtiparempaa.fi)

 

On aika päivittää viimeisimmät kuulumiset pullukan elämästä, koska tiedän, että aina näitä siellä joku odottaa. Olen varmaan menettänyt uskottavuuteni joidenkin minut tuntevien / blogini lukijoiden silmissä, kun olen niin monta kertaa vouhkannut "uudesta alusta", joka on sitten päättynyt kuin kanan lento. No, kyllä te tiedätte... se räpiköi ja meuhkaa ja menee lopulta rähmälleen...

Viimeksi tätä blogia kirjoittaessani olin flunssassa. Se meni onneksi ihmeen nopeasti ja muutamalla lepopäivällä ohi. Kerroin silloin aloittaneeni työskentelyn personal trainerin kanssa. Nyt voin ilokseni kertoa, että urakkamme on päässyt hyvään vauhtiin. Vaikka raaka työ on itse tehtävä, on myönnettävä, että tarvitsen ammattitaitoista tukijaa ja kannustajaa päästäkseni eteenpäin.

Rohkeutta mennä salille kaikkine kiloineni fitnesspimujen ja muskeliäijien sekaan ei minulta puutu, eikä ole koskaan puuttunut. Olen käynyt salilla ensimmäisen kerran joskus 80-90-lukujen vaihteessa, jolloin painoni kävi kaksinumeroisessa luvussa. Noin 10 v. sitten oli myös jakso, jolloin kävin salilla ahkerasti ja jolloin minulle tehtiin ensimmäisen kerran henkilökohtainen ohjelma. Muutama vuosi sitten aloittelin itsekseni, mutta se yritys kuivui kokoon. Itsekseni en siihen pystynyt.

Moni kauhistelee jo pelkästään kuntosalijäsenyyden hintoja, puhumattakaan pt-paketeista. Toiset matkustelee tai shoppailee vaatteita niin että kaappeihin ei enää mahdu. Toiset bailaa, joku ostaa uuden auton tai rakentaa talon - mikä nyt itse kullekin on tärkeää. Mutta jostain syystä omaan itseensä, terveyteen ja hyvinvointiinsa satsaamista pitää ikäänkuin puolustella ja tuntea vähän huonoa omaatuntoa siitä, että "haaskaa rahaa ittehensä" niin kuin täällä pohjanmaalla sanotaan.

Jos totta puhutaan niin äkkiäkös sama summa menisi helposti kuukaudessa herkkuihin, pullakahveihin ja pariin ravintolassakäyntiin, joiden tuoma ilo on aika lyhytaikaista verrattuna siihen, että mieliala ja kunto kohenee, jaksaa enemmän ja näkee tulevaisuuden elämään kuuluvista väistämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta valoisana.

Pt:n valinnassa / valinnan onnistumisessa on vähän sama juttu kuin terapeutin / psykiatrin. Jonkun kanssa synkkaa, toisen ei. Itselleni en voisi kuvitella parempaa pt:tä kuin tämä nykyinen hauska ja ammattitaitoinen nuorimies, joka ei etene kopioitujen kaavojen mukaan vaan osaa ottaa ohjelmassani huomioon sekä vahvuuteni että rajoitukseni. Huumori on keskeisessä osassa vaikka töitä tehtäisiin täysillä. Tiukkapipoiseen tosikkoon olisin kyllästynyt aika äkkiä.

Tykkään enemmän kunnon voimaharjoittelusta kuin nopeutta ja hyvää koordinaatiota vaativista lajeista. Jumppa, zumba, kahvakuula ym. vauhdikkaat lajit ei ole mun juttu, ei ainakaan vielä tässä vaiheessa. Pyöräily ja uinti ovat salin lisäksi lajeja, joista tykkään. Maraton edustaa itselleni käsittämätöntä masokismia, mutta hiihtämistä voisin vielä joskus kokeilla.

                             *                               *                              *                          *                          *

Paino ei putoa pelkästään liikunnalla, sen toki tiedän. Kyllä hävetti, kun pt pisti mut ensimmäisen kerran puntariin. Mutta olen sellainen ihminen, joka on oppinut kääntämään sen kolikon toisenkin puolen. Vaikka en pärjäisi kovin hyvin kuntotesteissä niin fakta on se, että olen painoisekseni harvinaisen hyvässä kunnossa. Sen olen itse ja sen on myös pt todennut. Potentiaalia siis on melkein vaikka mihin. Olen liian mukavuudenhaluinen ja vanha fitness-juttuihin, mutta siihen uskon, että sohvaperunasta voi vielä tulla aika sporttinen mimmi ajan kanssa.

Aikaa tämä vaatii ja kärsivällisyyttä. Sisua ja sitkeyttä lähteä liikkumaan sohvalla lojumisen sijasta ainakin 2 - 3 x viikossa. Pieniä muutoksia ruokavalioon. Ensimmäiset tavoitteeni olen ruokavalion kanssa jo saavuttanutkin. Olen pienentänyt annoksia ja lisännyt kasviksia. Olen selvinnyt yövuoroista ilman että ostan kioskista suklaapatukoita tai että ottaisin kotimatkalla vielä leivän ja kahvin lisäksi pullan. Koska teen paljon yövuoroja, nuo energiavähennykset eivät ole pitkällä tähtäyksellä mikään pikkujuttu. Joka kerta joudun silti vielä "taistelemaan" itseni kanssa näiden asioiden suhteen, joskus enemmän, joskus päätös sujuu itsestään.

Olen psyykannut nyt itseäni siihen, että helppoa ja nopaa tämä ei tule olemaan. Etenen asia kerrallaan. Nyt olen alkanut tutkia elintarvikkeiden energiasisältöjä. Viimeksi kauhistuin sitä, että littana mikropizza sisältää melkein 1000 kaloria. Jää tästä lähtien kyllä useammin ostamatta. Viinereitä olen tiennyt jo kauan varoa, mutta kyllä niissä sokerimunkkirinkeleissäkin on liikaa tyhjiä kaloreita, jos vaihtoehtona on esim. ruisleipä.

Absolutistia ei minusta silti herkkujen suhteen tule. Jos on juhlia, en ala siellä nirsoilla vaan pyrin kohtuuteen. Lautasta ei tarvitse täyttää kukkuroilleen eikä lisää ole pakko hakea. Näissä on vielä oppimista. Salaatteja olen kyllä jo oppinut lautasen puolilleen ottamaan, jos niitä on tarjolla. Kasviksien, marjojen ja hedelmien syöntiä on vielä varaa lisätä. Herkkupäivän aion pitää kerran viikossa, mutta ostan sen ison suklaalevyn sijasta pienen tai pari patukkaa ja sipsien / naksujen sijasta paahdettuja ja vähäsuolaisia pähkinöitä.

Näillä mennään kohti kesää ja kevyempää elämää. Miltä kuulostaa?