IMG_2131.jpg

(Kuva Kalajoelta 6/2017 AR)

 

Kaksi kuukautta on kulunut viime postauksesta ja mitä olen saanut aikaiseksi. En niin mitään! Pesin terassin - ja polkupyörän - alkukesästä, mutta siellä se jälkimmäinen kerää uutta pölyä edellisellä. Ja ikkunat edelleen pesemättä. Ne verhot sentään vaihdoin. Pian ne saa taas vaihtaa takaisin, ne jouluverhot nimittäin.

No ei nyt sentään vielä. Suututtaa vaan oma aikaansaamattomuus. Kesälomareissulla Kalajoella sentään hiukan ulkoilin, mutta talviturkki on edelleen heittämättä. Onneksi kesää on vielä jäljellä ja lomaakin viikko, elokuussa. Kihniön suuntaan meinaan sen talviturkin jättää. Paras olisi paistaa sillä viikolla.

Sauhutteluun en ole sortunut, vaikka mielitekoja on ollut. Tulee 4 kk ilman tupakkaa. Tuplasti pidempään kuin viime postauksessa. Mutta suklaan syönti meinasi riistäytyä käsistä. Nyt yritän olla edes 6 päivää viikossa syömättä suklaata. Ihan kaikkia tupakattomia kiloja en ole vielä pois saanut, mutta oikeaan suuntaan olen menossa.

Vaikka ei näin paksusta kropasta muutaman kilon heittely edestakaisin edes näy. Tuntuu kylläkin. Ja yksi ikävä puoli tässä savuttomuudessa on. Vatsa ei toimi enää niin hyvin kuin aikaisemmin. Joskus saa pää punaisena pitää oitkänkin istunnon. Paitsi ei tänään, kun kaupassa alkoi tuntua, että pian räjähtää. Sinnittelin kotiin asti, työnsin kauppakassit isännälle ja melkein räjäytin liatkin pöntöstä pois.

Ai että ketä kiinnostaa lukea toisen vatsan toiminnasta. No, onpahan tämäkin vain osoitus siitä, että ei onneksi kaikkien blogit ole pelkkää onnellisuushattaraa tai "olen niin kaunis ja kotini on niin tyylikäs" hörhöilyä. Sitäpaitsi ulostaminen on luonnollinen asia. Siitäkin voi olla kiitollinen, että on kuitenkin terve suoli, joka yleensä toimii. Kaikilla ei  ole. Siitä huolimatta moni avannepussin käyttäjä voi olla monta kertaa onnellisempi ja tyytyväisempi elämäänsä kuin joku päivän kolmattakymmenettäkuudetta selfietä ottava, joka ei ole yhteenkään otokseensa tyytyväinen.

Niin että turhaan minäkin tässä valitan. Yritän muistaa aina olla kiitollinen siitä mitä minulla on. Kiloista on tietysti vaikea olla kiitollinen, mutta siitä olen, että painoisekseni kroppani toimii hämmästyttävän hyvin. Liian pitkään jalkojen päällä yhteen mittaan oleminen saa lonkat tai polvet kipeytymään, mutta niistäkin pikkuvaivoista selviän Buranalla. Sitäpaitsi katsoin kerran dokumentin "kiloni pelastivat minut"-tyyliin, jossa runsas ylipaino oli auttanut onnettomuuteen joutuneita selviämään hengissä ja vähemmillä vammoilla kuin jos he olisivat olleet hoikkia.

Niin, se motivaatio. Ehkä sekin vielä löytyy. Ainakin joskus.