Hei tällekin puolelle pitkästä aikaa! Hengissä ollaan, vaikka hävettää tämä ikuisuusprojekti sen verran, että tekisi mieli deletoida tämä blogi kokonaan. Huhtikuussa aloitin kirjoittamaan postausta tänne seuraavasti: 

"Onneksi en viime kerralla - yli puoli vuotta sitten - tätä blogia kirjoittaessani tiennyt, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Takana oleva puoli vuotta on ollut monella tapaa yksi elämäni kamalimmista. Ei kamalin, koska sitä ykköspaikkaa ei ole 10 vuoden aikana vielä mikään koettelemus pystynyt päihittämään. Nyt olen jo aavistuksen verran voiton puolella, mutta vielä on monta asiaa ratkaistavana ennenkuin voin sanoa, että asiat alkaa olla kohdillaan.

Loppuvuodesta koin työssäni sellaisen väsymisen, uupumisen ja loppuunpalamisen, että jännitin vain sitä, kumpi pettää ensin, kroppa vai pää. En jaksanut harrastaa mitään liikuntaa. Töiden jälkeen vajosin suklaan ja sipsien kanssa sohvannurkkaan yrittäen hetkeksi unohtaa, että vapaapäivä loppuu joskus ja töihin on mentävä. En voi tässä tarkemmin selvittää kaikkia niitä syitä, jotka uupumiseni aiheuttivat (salassapitovelvollisuus), mutta ne liittyivät työn kuvan muuttumiseen, omistajanvaihdoksiin ja omaan turhautumiseeni siitä, että amk-tutkinnon suorittaneena teen samaa työtä, mihin riittää toisen asteen koulutus. 

Asia, joka minut piti viime vuonna pinnalla ja esti hukkumisen, oli vapaaehtoistyö ja koulutus. Niiden avulla jaksoin listasta toiseen."

Aika epätoivoista ja surkeaa, vai mitä. Onneksi tuo on taakse jäänyttä aikaa. Vuodenvaihteessa otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin suklaan ja sipsien puputtamisen. Valehtelematta voin sanoa, että en ole ostanut vuodenvaihteen jälkeen suklaata enkä sipsejä / juustonaksuja. En ole missään lakossa. Totesin vain, että en tarvitse niitä. Yllättävän helppoa on ollut. Olen ottanut suklaata, jos on tarjottu / tuotu lahjaksi, mutta en ole ostanut / kerjännyt mieheltä. Varovasti voinen sanoa, että olen päässyt irti suklaariippuvuudesta. Tai että se on ainakin helpottanut. Varovainen pitää silti olla. Juhannukseksi ostin suklaalla päällystettyjä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmän / marjanpaloja sekä suolapähkinöitä. Sen jälkeen on pitänyt taas muistuttaa itseään, että se oli vain juhannus ja nyt niitä ei hetkeen osteta. Riippuvuus on salakavala tauti. Mutta ei varmaan ole ollut koko elämässä näin pitkää aikaa ilman noita himoja.

Seuraavaksi kaikki olettaa, että nyt tuuletan sillä, miten paljon kiloja on lähtenyt tuon muutoksen myötä. Valitettavasti en voi tuulettaa. Alkuvuodesta lähti kyllä, kun olin aivan loppuun palanut ja sairauslomalla enemmän kuin töissä tules-vaivojen vuoksi. Eli pää kesti, mutta kroppa petti. Jos kroppa ei olisi ehtinyt ensin, pään olisi käynyt huonosti. Puoli vuotta hain uutta työpaikkaa ja huhtikuussa kaksi päivää tuon edellä lainatun postauksen alun jälkeen olin työhaastattelussa ja sain vuoden viransijaisuuden uudessa työpaikassa. Irtisanoin itseni ja olen nyt ollut 2,5 kk uudessa työssä, josta olen 100 % onnellinen ja kiitollinen.

14 vuoden kolmivuorotyön jälkeen on aivan ihanaa siirtyä päivätyöhön. Vaikka peruspalkka nousi niin lisät jäi pois ja käteen jäävä osuus on siten pienempi + työmatka piteni 24 km päivässä, niin ei harmita. Nyt on illat ja viikonloput vapaat ja yöt saa nukkua kotona omassa sängyssä. Olen paljon pirteämpi ja iloisempi. Verenpaine on normalisoitunut. Syön terveellisesti kasvivoittoisen työpaikkalounaan. Tykkään uudesta työstäni ja olen löytänyt työn ilon uudelleen. 

Liityin vuoden alusta Facebook-frendin suljettuun ryhmään, jossa tavoitteena on pudottaa painoa vuoden aikana - 10 %. Alku lähti hienosti. Tammikuu - 2.7 %. Helmikuu + 0.4 % eli - 2.3 %. Maalliskuu - 3.4 % eli viime punnituksesta - 1.1 %. Huhtikuu - 4.4 % eli edellisestä - 1.0 %. Mutta sitten - toukokuu + 0.8 % takaisin ja kesäkuussa vielä enemmän. Eli nyt ollaan melkein lähtöpisteessä. 

Syy on aika selvä. Aikaisempi fyysisesti raskas työ on vaihtunut fyysisesti kevyempään istumatyöhön. Kun en hosu enkä hikoile, ei janokaan ole niin suuri eli vettä tulee nautittua liian vähän. Syön terveellisemmin kuin ennen, mutta kalorinkulutus on pienempi. Eli annoksia pitäisi pienentää. Ja neljäs syy, liikunnan puute. En ole saanut itseäni vielä kunnolla liikkeelle, vaikka lonkka- ja polvikipujen kanssa pärjään nyt kohtalaisesti. Huhtikuussa kävin uimassa, mutta siihen se jäi. Istumatön myötä olen huomannut alaraajaturvotusta, mitä ei ole aikaisemmin ollut, lähinnä säärissä, nilkoissa ja jalkäpöydissä. 

Siinä mielessä olen hiukan pettynyt itseeni, että vaikka moni asia on paremmin, en silti saa itsestäni irti yhtään enempää. Tarkoitan nyt kotitöitä. Ei minusta ole tullut pullaa leipovaa kodinhengetärtä, jonka tekee rutiinilla viikkosiivot. Sama kaaos meillä on kuin ennenkin, että ei juuri kehtaa vieraita kutsua. Tädin asunnosta 2011 tuodut paperit ym. odottavat edelleen läpikäymistä ulkovarastossa eikä kaikkia 2012 muutossa siirrettyjä laatikoita ole vieläkään kokonaan selvitetty. Toinen makuuhuone, jossa miehen pojat yöpyy meillä ollessaan on puoliksi varastokäytössä. Ainoa asia mikä tässä lohduttaa on se, että mies sanoo meillä kuitenkin olevan siistimpää kuin hänen ja kahden ex-vaimonsa huushollissa heidän avioliittojensa aikana. 

Mutta kuten joku viisas joskus aikoinaan sanoi - "Joka kestää kaaosta ympärillään, kestää sitä myös päänsä sisällä". Tässä elämässä kaaoksen määrä on vakio. Jos kämppä olisi kunnossa ja muutkin asiat ok niin aina se vastoinkäyminen kurkistelisi sieltä nurkan takaa, niinkuin nytkin. Että ei kenenkään tarvitse kadehtia, että menisi liian hyvin. Tässä loppuvuoden puolella selviää se, tapahtuuko oikeus ilman oikeudenkäyntiä vai pitääkö tässä lähteä vaatimaan lakisääteisiä oikeuksiaan käräjätupaan eräältä nimeltä mainitsemattomalta pankilta, joka yrittää paikata työntekijänsä tekemiä virheitä laittomilla tulkinnoilla. Onneksi oma pankki, joka omistaa osan tästä asunnostani, on joustava ja on myöntänyt lyhennysvapaata vuoden loppuun, jotta en joudu toisten virheiden vuoksi taivasalle. Jos niin kävisi niin voitte olla varma, että sen jälkeen Arjalla olisi asiaa (kun Karpolla ei ole enää asiaa). 

Realisti kun olen niin ymmärrän toki, että kaikkia maailman vääryyksiä en pysty korjaamaan. Haluan silti uskoa siihen, että oikeudenmukaisuus voi voittaa vääryyden. Voi olla, että olen naivi, mutta ennemmin naivi kuin kyyninen ja katkera.