mountain-5678172_960_720.jpg

Jotain peruuttamatonta on tapahtunut tämän kesän aikana. Viimeksi tätä blogia päivittäessäni (maaliskuussa) tuskailin vielä itseni kanssa. Selittelin ja kompensoin. Nyt se on loppu. Oikeasti. Olimme mieheni kanssa lomalla Saimaalla ennen juhannusta. Totesin silloin, että liikkumisestani ei tahdo tulla oikein mitään. Hävetti, kun jouduin tukeutumaan mieheeni, kun menimme kylpylään ja pelkäsin liukastumista. 

Pidempi loma oli heinäkuussa. Olin vain kotona. Suunnittelin kaikkea, mitä tekisin, mutta suurin osa jäi tekemättä. Yhden asian kuitenkin tein - ison päätöksen. 8.7 kävin lääkärillä hakemassa lähetteen lihavuusleikkaukseen. Sain myös ruokahalua vähentävän lääkkeen. Tulin siihen tulokseen, että se on ainoa vaihtoehto, jos haluan säilyttää liikuntakykyni. Elämäntapamuutos ja sleeve-leikkaus sen tukena. Aiemmin vastustin sitä. Pelkäsin, että pää ei kestä. Mutta nyt ei kestä jalat kannatella näin painavaa kehoa. Otettiin alkupaino ja se oli enemmän kuin koskaan ennen. Punnitusta varten sairaanhoitaja kiikutti puntarin leikkaussalista, kun lääkärin huoneen puntari ei riittänyt. 

Aloitin syömieni määrien pienentämisen heti lääkärissäkäynnin jälkeen. Lopetin suklaan, sipsien, naksujen ja keksien ostamisen. Jäätelössä siirryin puikkoihin suklaaöverituuttien sijasta. Pari viikkoa lääkärissä käynnin jälkeen petti parempi polvi. En pystynyt varaamaan sille aluksi lainkaan. Mies joutui auttamaan ylös vessanpytyltäkin. Väänsin porua ja raahauduin keppien kanssa paikasta toiseen. Tk:n kiva-päivystyksessä lääkärikandi suositteli buranakuuria ja polvitukea. Eihän sellaista apuvälinelainaamosta löytynyt näin paksulle jalalle. Haettiin kinesioteippiä ja mies teippasi polven netistä katsomillaan ohjeilla. 

Loma loppui ja jouduin hakemaan sairaslomaa. Taisi olla ensimmäinen tänä vuonna. Kaksi viikkoa olin neljän seinän sisällä. Suihkussa käynti onnistui metallijakkaran avulla. 1.8 palasin töihin. Halusin kokeilla, miten se onnistuu keppien kanssa. Ensimmäinen viikko oli vähän hankala, varsinkin tunnin ajomatkat suuntaansa. Jaloissa oli hermosärkyä. Mutta en antanut periksi. Sairausloma ei ollut enää vaihtoehto. Keskussairaalasta tuli vastaus lähetteeseen. Pääsen hoitopolulle, kun saan 5 % painostani pois. 

Tilenne on nyt se, että kuljen keppien kanssa vielä jonkin aikaa. Olen sopeutunut siihen. En ole suostunut masentumaan enkä antamaan periksi. En ole lohduttanut itseäni syömällä. Syön aamupalan, työpäivän pärjään rahkalla, hedelmällä ja ateriankorvikejuomalla. Kotiin tultuani syön ns. lämpimän ruoan, jolla pärjään usein iltaan asti. Joskus se on kanaa ja kasviksia, joskus voileipägrillillä tehtyjä lämppäreitä. Viikonloppuisin / etäpäivinä syön lounaan, mutta en silti enempää kuin kolme - neljä kertaa päivässä. Probiootit ja monivitamiinit ovat olleet käytössä jo monta vuotta. Ehkä noin kerran viikossa sallin sen tuoreen possun / makean piirakan kahvin kanssa. Kasviksien määrää olen myös lisännyt. 

31.8 olin ortopedilla. Nivelrikko on selvä ja se on todettu jo viisi vuotta sitten. Se ei parane, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Kerroin suunnitelmistani ja halusin käydä samalla puntarilla kuin aiemmin. Hoitaja kiikutti taas puntarin leikkaussalista ja hihkaisin ilosta, - 6,4 kg oli hävinnyt vajaassa kahdessa kk:ssa. Ortopedi kannusti kovasti ja kirjoitti minulle vielä pyynnöstäni todistuksen, jolla saan liikuntaesteisen pysäköintiluvan määräajaksi. Kun kuljen keppien kanssa ja istun autoon takapuoli edellä, on hyvä, että voin pysäköidä sellaiseen paikkaan, missä on tilaa avata auton ovi kunnolla ja mistä ei ole pitkä matka ulko-ovelle. 

En tiedä, mistä tämä varmuus tulee, mutta minulle on nyt kaikki hyvin selvää. Jatkan elämäntapamuutosta ja keventymistä. Kun saan reilusti yli vaaditun 5 % painosta pois, käyn taas puntarissa ja pääsen hoitopolulle. Tiedän, että se on pitkä prosessi, mutta olen valmis odottamaan. En kuvittele, että leikkaus olisi hokkuspokkuskonsti, mutta se tukee sitä, että paino putoaa ja pudotetut kilot pysyy poissa, jos opin käsittelemään tunteitani jollain muulla lailla kuin syömällä. Tästä on hyvä jatkaa.