Viikko sitten ylittyi ensimmäinen iso tavoite, - 10 kg:n läskin häviämisen rajan ylittyminen. Valehtelisin, jos väittäisin, että ei tuntunut miltään. Kyllä tuntui! Päällimmäisenä ilo siitä, että pääsin monen viikon jumituksen yli. Yhtä suurena toivon vahvistuminen sen suhteen, että pystyn tähän. Kiloja on vielä useampia kymmeniä sen verran liikaa, että joutaa niistä vielä hävittämään monta samanlaista annosta, mutta viimeiset meinaan jättää kyllä pahan päivän varalle.

Tällä tarkoitan sitä, että naisellisia muotojani en halua kokonaan hävittää eli Pullukkablogi tulee pysymään Pullukkablogina eikä tule muuttumaan koskaan Tavoitteena maraton tai Tieni senioreiden fitness-kisaan blogeiksi. Minua ei kiinnosta pätkääkään opetella juoksemaan tai tuijottaa allejani kuntosalin peilistä. Kaikki kunnia heille, jotka maratonin pystyvät juoksemaan, mutta oma unelmani on ennemmin kirjan kirjoittaminen kuin maraton. Jossain vaiheessa - muutaman kymmenen kilon päästä - lihaskuntoa olisi kyllä järkevää käydä vahvistamassa kuntosalilla, mutta ei minusta olisi niin kurinalaiseen elämäntapaan, mitä fitness-kuntoon pääseminen vaatisi.

Tavoitteeni ovat hieman vaatimattomammat. Haluan päästä ohittamaan kersalauman ilman, että puolet kääntyy katsomaan ja kuiskaamaan kaverille, minkä jälkeen se toinenkin puoli katsoo ja muutama rohkea tirskahtaa. Haluan mahdollisuuden löytää kokoiselleni sopivia vaatteita mistä tahansa kaupasta - jätetään lastenvaate- ja teinimuotiliikkeet pois - ilman, että myyjät suosittelevat kukallisia täti-jakkuja tai liehuvia kaapuja, joiden kanssa pitää ohittaa elävät kynttilät kaukaa.

Viime viikolla minulla oli taas vaateongelma. Menimme nimittäin työporukan kanssa Tampereelle tyhy- ja bonusreissulle (palkinto yksikkömme hyvästä tuloksesta viime vuodelta). Hyvissä ajoin kartoitin vaatekaappini sisällön ja totesin, että joitain hankintoja täytyy tehdä. Sellainen periaate itselläni on, että samoilla vaatteilla, mitä olen töissä pitänyt, en reissuun lähde - varsinkaan kun meitä nukkui useampi samassa huoneessa.

Minulla on neljänlaisia vaatteita - on arkivaattet (niitä pidetään töissä ja niillä voidaan käydä kaupassa), on paremmat arkivaatteet (joilla mennään kylään, koulutuksiin jne), on juhlavaatteet ja sitten kotivaatteet, jotka vaihdetaan ylle töistä tultua ja joilla ei mennä postilaatikkoa / roskakatosta kauemmas. Tällä kertaa pulaa oli paremmista arkivaatteista ja erityisesti puseroista.

Ilokseni housu- ja pyjama-ongelmaa ei tällä kertaa ollut. Kaapissa odotti keväällä ostetut ja kesän aikana liian paksut mustat kapealahkeiset farkut sekä toiset farkut, joita en ollut töissä pitänyt. Kymmenen kilon jälkeen ne istui juuri sopivasti eivätkä olleet liian tiukat. Samoin pitämätön keväällä alennusmyynnistä ostettu kotimainen laatupyjama sujahti sullomatta päälle. En tokikaan olisi voinut laittaa ylle kotona pitämiäni kulahtaneita pyjamia ihmisten ilmoille. Isäntä kommentoi siihen, että hänen aikanaanko voin niitä kyllä pitää.

No sehän oli aivan eri asia! Isäntä ei sitä oikein ymmärtänyt. Miehillä kun on yleensä vain arki- ja paremmat vaatteet + liikuntavaatteet eivätkä miehet kiinnitä huomiota siihen, mitä toisilla miehillä on päällä. Se meissä naisissa on niin ärsyttävää, että jotkut kyllä seuraavat hyvinkin tarkkaan, mitä toisilla naisilla on päällä - tai varsinkin alla.

Laitoin kauppalistaan siis puseron, huivin ja laukun / kassin vaihtovaatteille. Yhden yön reissulle kun en olisi viitsinyt matkalaukkua ottaa ja joskus kirpparilta ostetussa "jääkiekkokassissa" en olisi kehdannut matkaan lähteä. Kohtuuhintainen kassi löytyi heti, mutta huivia valitsin kauemmin. Loppujen lopuksi ostin paremman huivin ja lisäksi muutaman euron arkihuivin alekorista.

Puseron kanssa tuli ongelma. Sovitin kahta, harmaata paksumpaa ja pinkkiä ohuempaa. Kun en osannut päättää, ostin molemmat. Sitten näin ne kengät! Mustat nilkkurit, jossa oli muodikkaita niittejä. Tulin siihen tulokseen, että voisin ostaa ne itselleni palkinnoksi pudotetuista kiloista. Kenkiä kun minulla ei oikeastikaan ollut liikaa. Oli uudemmat ja vanhemmat lenkkarit, yhdet kuluneet kävelykengät (joiden jalkaan laittamisessa tarvittiin kenkälusikkaa) ja sitten joitakin vanhoja talvikenkiä, jotka olisivat vielä tähän vuodenaikaan liian paksuja. Tunsin kyllä hiukan huonoa omaatuntoa ostosteni johdosta, vaikka kovin usein en vaatteita osta.

Reissulla nautin kuumakivihieronnasta, teatterista ja hyvästä ruoasta punaviinin kera, kaloreita miettimättä. Toivottavasti tuo viimeksi mainittu ei kostaudu huomenna puntarissa...