(Kuva: pudottajat.fi)

 

Olin eilen pitkästä aikaa salilla pt:n ohjauksessa. Tunnustin, että helleviikkoina salilla käynti on jäänyt väliin, mutta olen kyllä käynyt uimassa senkin edestä. Treeni sujui tauosta huolimatta hienosti. Ja vaikka aamulla kropassa tuntuikin, että jotain on tehty, ei mikään paikka ole liian kipeä. En kiistä, ettenkö voisi liikkua vieläkin enemmän, mutta olen silti tyytyväinen siihen, että miten paljon enemmän liikun aikaisempaan verrattuna.

Elämässä on ollut viime aikoina ylimääräisiä stressitekijöitä sekä töihin että taloudellisiin asioihin liittyen. En halua kertoa niistä sen enempää, mutta monenlaista eri vaihtoehtoa on tullut kesän aikana mietittyä. Omassa elämässäni yksi tärkeimmistä opeista on ollut se monelle vanha tuttu: Muuta asiat, jotka voit. Hyväksy ne, joille et voi mitään. Ole tarpeeksi viisas, että erotat nämä toisistaan.

Kun lähdin keväällä tähän prosessiin pt:n kanssa, päätin ottaa sen tosissani. Sovimme, että tehdään tätä treeni edellä. Tosiasioiden myöntäminen, peiliin ja puntariin katsominen on laittanut minussa muitakin prosesseja aluilleen. Tähän ikään mennessä tiedän, että elämä ei voi olla pelkkää juhlaa. Tunnen myös, että ei sen silti pidä olla veden kantamista kaivoonkaan eli epätoivoista yritystä selvitä tästä ja tuosta.

Niinkuin meissä monissa, myös itsessäni on persoonallisuuden eri puolia. Koko elämäni olen tasapainotellut hyvän ja huonon itsetunnon välillä. Välillä olen tyytyväinen itseeni, elämääni ja saavutuksiini. Välillä ääni sisälläni sanoo "Mitä sinä oikein itsestäsi kuvittelet". Suurin ristiriita minulla on oman fyysisen olemukseni kanssa.

Sen asian kanssa olen jo voiton puolella, että lihavana oleminen ei estä minua elämästä. En suostu olemaan menemättä uimahalliin, rannalle tai minnekään muuallekaan sen pelossa, mitä ihmiset ajattelevat. Jos joku tuijottaa, tirskuu ja sipisee niin se on heidän häpeänsä. Olen myös saanut elämässäni kaksi vakituista työpaikkaa lihavuudestani huolimatta. Pitkässä ja tasapainoisessa parisuhteessa vuosia eläneenä ei tarvitse stressata edes joutuvansa poistomyyntiin sinkkumarkkinoilla.

Mutta silti. Sisimmässäni en ole täysin tyytyväinen itseeni. En rakasta joka makkaraa ja kiloa itsessäni. BMI-taulukoille haistatan pitkät. Enhän muutenkaan elämässäni ole halunnut kangistua kaavoihin. Mutta kun täysin totta puhutaan, kyllä minä haluaisin olla muutaman kymmenen kiloa vähemmän täynnä itseäni. Oli syyt sitten terveydelliset tai turhamaiset, siitä viis. Mutta nyt on Oikea Aika.

Minulla on tukenani paras mahdollinen pt, joka tekee nyt minulle henkilökohtaisen ruokavalio-ohjeistuksen. Minusta itsestäni on sitten kiinni, miten tunnollisesti sitä noudatan. Fanaatikko en ole eikä minusta sellaista tule, mutta kyllä nyt on jo aika myöntää, että yksin olen voimaton ruokavalioni kanssa, vaikka faktatietoa on. Haluan oppia syömään oikeasti terveellisesti ja järkevästi. En heitä hyvästejä rakastamalleni suklaalle ja muille herkuille, mutta ne eivät saa enää estää painoani putoamasta.

En kuitenkaan lähde sille tielle, että yrittäisin saada pois xx kg tietyssä ajassa. En yritä mitään laihdutusennätystä enkä tule kerskailemaan pudotetuilla kiloilla. Niillä ei oikeastaan ole väliä. Kaikkein tärkeintä on miltä minusta tuntuu omassa itsessäni. Ja tässä asiassa saan olla luvan kanssa itsekäs. Sen verran voin kuitenkin jo tässä vaiheessa sanoa, että kyllä eilen tuntui tosi mukavalta kun salin vaaka näytti huhtikuun alun jälkeen ensimmäistä kertaa eri kymmenlukua kuin aikaisemmin. Se kannustaa jatkamaan valitsemallani tiellä.

Kaikkia asioita en pysty muuttamaan kerralla, mutta toivon, että tänä päivänä tekemäni ratkaisut ja valinnat palkitsisivat minut tulevaisuudessa paremman terveyden ja kevyemmän olotilan lisäksi myös uusilla mahdollisuuksilla esim. työmarkkinoilla. Eläkevuosiin kun on vielä matkaa ja jos yhtään asioita ympärillään ja yhteiskunnassa seuraa, ei ainakaan parempia aikoja kohti olla menossa.