Tammikuu on lopuillaan. Päivät ovat jo selvästi pidentyneet. Eilen tapahtui sellainen ihme, että kauppareissulla ostoskärryyn siirtyi hyllystä myös muutama ateriankorvauspatukka siihen laskiaispullien viereen. Eli pikkuhiljaa alkaa aivoissa hahmottua ajtus, josko jatkaisi viime syksyllä aloitettua ja kesken jäänyttä urakkaansa.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ne 10 kg tippui elo-syys-lokakuun aikana ja sen jälkeiset 3 kk onkin ollut paikoillaan junnaamista ja kilon parin edestakaisin sahaamista. Tänä aamuna kävin puntarissa ja yllätyin siitä, että paino oli vain + 1,1 kg enemmän kuin mitä se oli syksyllä alhaisimmillaan. Jotain on siis alitajuntaan iskostunut, kun en ole päästänyt itseäni paisumaan takaisin siihen järkyttävään lukemaan, mitä puntari näytti viime elokuussa.

Meikäläisen kokoisessa ihmisessä tuo - 10 kg ei näy kovinkaan suurena muutoksena, vaikka jotkut vaatteet tuntuvatkin mukavasti "löystyneen" päällä. Viime viikolla teimme kahden yön minilomareissun Vantaalle ja yövyimme Flamingossa. Kun siellä kauppakeskuksen käytävillä vilisi nuoria, hoikkia ja muodikkaita shoppailijoita niin meikäläinen tunsi itsensä vanhoissa vaatteissaan ja harmaine hiuksineen (väri on jo ostettu, mutta odottaa vielä päähän siirtymistä) ikälopuksi norsuksi posliinikaupassa.

Siitä olen itseni suhteen tyytyväinen, että en anna läskieni rajoittaa elämääni niin paljon kuin joku minua kevyempi saattaa tehdä. Tarkoitan tällä sitä, että kauhistelevista katseista ja kersojen tirskunnasta huolimatta minä menen reissuilla esim. kylpylään, uimarannalle yms. missä todella altistuu joka sentiltään katseiden kohteeksi, kun ei voi piiloutua vaatteiden alle. (Tuo rannalla olevan naisen kuva on netistä kopioitu, se en ole minä, mutta aivan hyvin voisin olla.)

Meikäläisen tarina ei ole niitä, joilla pääsisi otsikoihin, esim. tyyliin "Laihduin 60 kg vuodessa ja juoksin maratonin". Tämä on hyvinkin tavallinen tarina siitä, minkälaista on oikeasti kamppailla painonsa kanssa, kun muutokset tapahtuvat hitaasti ja painokäyrä jumittaa / sahaa välillä. Ei siis mikään "Hurja painonpudotus"- tarina vaan pikemminkin tavallista arkea hieman itseironialla kuorrutettuna.

PS. Ja tiedoksi niille, jotka kuulivat uutisen useita tonneja tienaavista bloggareista - tämä blogi ei tuota mitään taloudellista hyötyä. Jos joku näistä vuodatuksistani saa hiuka iloa / hauskuutta / vahingoniloa elämäänsä niin se on tämän blogin suurin tuotto.