(Kuva vuodelta 2000 Kauhajoen Neon-teatterin näytelmästä "Liian paksu perhoseksi", jossa esitin Kaisua ja olin yli 30 kg kevyempi - ja melkein 23 v. nuorempi kuin tänään. Kuvaajan nimi ei ole muistissa.)

"Minä kuljen tätä tyhjää tietä, taloon jota kodiksi kutsutaan...-" lauloi Ismo Alanko jo 1980-luvulla. Pitkä matka on kuljettu niistä vuosista, kun pakkasyössä kuutamossa kuljin kilömometrin pituista suoraa tietä taloon, jota ei enää ole. Vuoden päästä täytän 60 v. - jos olen hengissä. Yhden elämän olen elänyt jo loppuun. Toivon, että ensi vuonna saan tilaisuuden aloittaa toisen elämän ja saan vielä tilaisuuden nauttia siitä jokusen vuoden. 

Olen aina elänyt lihavan tytön ja naisen elämää. Yläasteella painoin 80 kg. Aikuisiällä ollaan sahattu edestakaisin kolminemeroisissa painoissa. Joskus 80-luvulla onnistuin käväisemään alle satasessa. 90-luvulla osallistuin vapaaehtoiseen  maanpuolustuskoulutukseen lihavuudestani huolimatta ja onneksi mahduin suurimpaan kokoon armeijan kamppeita.  Vuosituhannen vaihteessa sain karistettua radikaalin elämänmuutoksen (opiskelu, ero, muutto, uusia ystäviä) myötä yli 30 kg, mutta ne tuli ensimmäisen vuosikymmenen aikana takaisin korkojen kanssa. Olen silti elänyt täyttä elämää, ollut parisuhteissa, eri työpaikoissa ja osallistunut moneen juttuun, johon itseäni hoikemmat eivät olisi uskaltaneet. Yhtenä esimerkkinä tuo yllä oleva kuva näytelmästä, jossa olin naispääosassa ja jossain kohtauksessa alusvaatteissa näyttämällä kaikkine kiloineni. En koe, että elämä olisi jäänyt elämättä lihavuuden takia. 

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kesällä 2013. Yksi tavoite oli - 50 kg ennen viiskymppisiä. Mönkään meni! Olen ollut kolme kertaa menossa läihdutusleikkaukseen. Ensimmäinen kerta oli 90-luvulla, kun olin sairastanut keuhkoveritulpan ja lääkäri sanoi, että jos joskus olen raskaana, veritulppa voi uusia. Silloin vielä kuvittelin haluavani joskus omia lapsia. En muista, mihin leikkausajatus tyssäsi. Toinen kerta oli joskus 2010 tienoilla. Peruin leikkauksen, koska en ollut siihen henkisesti valmis ja syyt olivat väärät. Kuvittelin, että jos minusta tulisi hoikka tyttö, exä huolisi minut vielä takaisin. Todella typerää - kaiken sen jälkeen, miten huonosti hän minua kohteli, erityisesti lihavuuteni takia. 

Tämänkertainen polkuni alkoi kesällä 2022. Olin  lomalla ja ajatus vain kypsyi, koska fyysinen kuntoni oli mennyt vuosien mittaan niin huonoksi, että pienenkin matkan kävely tuotti tuskaa nivelrikon vuoksi.  Kävin hakemassa ensimmäisen lähetteen heinäkuun alussa. Kahden viikon päästä siitä, vasen polvi petti ja raahasin itseäni kaksi viikkoa sisätiloissa sauvojen avulla. Polvi teipattiin ja alkoi kantaa, mutta sen jälkeen en ole pystynyt liikkumaan ilman sauvoja oikean lonkan nivelrikon vuoksi. Leikkauspolulle hyväksytyksi tuleminen edellytti 5 % painon pudotusta. Saavutin sen ja hiukan enemmänkin lokakuun 2022 lopussa. Marraskuussa sain tiedon, että minut on hyväksytty leikkauspolulle.

Siitä alkoi pitkä ja piinallinen talvi. Helmikuussa tiedustelin tilannetta ja kuulin, että 60 on jonossa ennen minua. Toukokuussa sain peruutuspaikan ja tuli kutsut ensimmäisiin tutkimuksiin ja tapaamisiin. Kesäkuussa sain sisätautilääkärin lausunnon, että hän ei nähnyt mitään estettä leikkaukselle. Ja taas odotettiin. Syyskuussa tuli seuraavat ajat lokakuulle. 23.10 tapasin kirurgin ja sain myönteisen leikkauspäätöksen. Hoitotakuu 6 kk. Ja taas odotetaan. Mutta nyt jaksan odottaa. Tämä tie on ollut niin pitkä, että yksi 6 kk ei tunnu missään. Toki leikkaus voi vieläkin peruuntua, jos en leikkausajan saatuani tiputa leikkausta edeltävän ajan dietillä vaadittavoia kiloja. Tämä vaatimus on siksi, että nopea painonpudotus vähentää sisäelinrasvaa ja tekee leikkauksen helpommaksi ja turvallisemmaksi. 

Loppuvuosi menee muutossa, jota ollaan tehty jo viimeisen kk ajan, hitaasti mutta varmasti. Vuodenvaihteen jälkeen pistetään kämppä myyntiin ja toivon mukaan saadaan se kaupan kevään aikana. Siirron tarkoituksena on päästä eroon velkahelvetistä ja elää vähemmän stressaavaa elämää vuokralla. Viimeisen viiden vuoden ajan ollaan menty joulun ja uudenvuoden väliseksi ajaksi pohjoiseen, mutta tänä jouluna olemme uudessa, siistissä ja vähemmän tavaraa sisältävässä kodissa, jonne kehtaa joskus vieraitakin kutsua. Vuodenvaihteen jälkeen alkaa leikkauskutsun ja uuden elämän odotus. Nyt olen valmis ja oikeista syistä. Leikkauksen ja painonpudotuksen jälkeen seuraava etappi on mahdollinen lonkkaleikkaus ja kepeistä eroon pääseminen.

Moni päihderiippuvainen ehtii kuolla ennen raitistumista. Itseltänikin piti mennä liikuntakyky ennenkuin olin valmis luopumaan suurista annoksista ja tunnesyömisestä. En kuvittele, että leikkaus olisi oikotie onneen. Tiedän, että sen jälkeen on kiinnitettävä huomiota koko loppuelämä siihen, mitä, miten paljon ja miten usein syö. Voi olla, että elimistö ei siedä kaikkea, mitä nyt pystyn syömään. Mutta ei se mitään, olen valmis sopeutumaan. Haluan vielä elää laadukasta elämää. En halua, että minusta tulee liikuntakyvytön ja katkera ihminen, joka vain odottaa eläkkeelle pääsyä ja kuolemaa. Kuolema tulee ajallaan, siihen asti haluan elää täyttä elämää.