(Kuva Elokuu 2017 Pyhäniemi)

 

Joskus tuntuu, että vaikka kaikkensa on valmis tekemään, jokin ihan piruuttaan vastustaa, estää ja hidastaa. Pidettyäni vajaa puoli vuotta taukoa muusta kuin satunnaisesta liikunnasta, olin motivoitunut jatkamaan elokuussa salilla käyntiä. Olin jo sopinut ohjatut treenitkin. Mutta kuinkas ollakaan, flunssaa pukkasi. Siirsin treenejä eteenpäin, mutta harmitti puolikuntoinen olo ennen toista kesälomapätkää ja viimeistä kesälomaviikkoa.

Olimme varanneet viikon Pyhäniemestä Kihniöltä. Mökit olivat ihan ok remonttien jäljiltä, mutta muuten se viikko ei ollut itselleni paras mahdollinen. Päivät kuluivat sohvalla Buranan voimalla. Ei oikein huvittanut mikään. Talviturkki jäi edelleen heittämättä, mutta saunan löylyistä sentään nautin useampana päivänä.

Ma ja ti tylsistyin mökillä yksinäni, kun isäntä oli opiskelemassa. Osaan kyllä nauttia yksin olosta kotona, mutta tuolla jossain Jumalan selän takana totesin parin päivän jälkeen, että ei minusta olisi viettämään erakkoelämää kaukana sivistyksestä. Ihailen kyllä luontoa ja maisemia -  mutta useimmiten auton ikkunasta tai valokuvista. Parhaan sesonkiajan ohittaneessa lomakylässä vain ahdistuin.

Isännällä oli ke-pe opiskeluun liittyvää työharjoittelua kotipaikkakunnallamme, joten minäkin lähdin ke-aamuna kotiin, koska en halunnut jäädä sinne enää päiväksikään yksin. Juuri isännän opintojen vuoksi olimme matkassa kahdella autolla. Kun pääsin pohjois-Hämeen "erämaista" lähelle Peräseinäjokea niin sekin tuntui jo kaupungilta. Kyllä oli ihana tulla kotiin!

Salillekin lopulta pääsin ja treeni tuntui hyvältä pitkästä aikaa. Trainerilta saamani palaute myös innosti merkitsemään kalenteriin etukäteen mahdollisia päiviä, jolloin menisin salille itsekseni treenaamaan. Heti seuraavana päivänä iski taas jokin tauti. Viikonlopun olin puolikuntoisena töissä särkylääkkeiden voimalla.

Heti ma-aamuna töistä päästyäni menin lääkäriin. Tulehdusta kurkussa ja keuhkoputkessa, 10 pv:n antibioottikuuri ja kielto pysyä poissa marjapuskista. Viimeksi mainittua on erittäin helppo noudattaa, sillä en ole koskaan ollut innokas pomimaan mitään, mikä edellyttää kumartelua tai kyykistymistä.

Sairauslomaa en huolinut, koska menen töihin vasta pe. Eilen kyllä olin mukana työpaikan tiimipäivässä, joka pidettiin kauniina aurinkopäivänä ulkosalla eräässä matkailukohteessa. Kuuden tunnin auringossa olon jälkeen totesin illalla ja aamulla, että näköjään syyskuussakin voi vielä ruskettua. Koko kesänä en ole ollut ulkona noin pitkää aikaa yhteen menoon. Tuntuu, että kesä meni huomaamatta ohi eikä edes kunnolla tuntunut kesältä.

Toisaalta voi olla, että tauko liikunnan harrastamisessa vaikutti mielialaa laskevasti. Savuttomuus on kestänyt pian puoli vuotta, mutta jonkinlaisen tyhjän aukon sekin on elämään jättänyt enkä ole vielä keksinyt mitään sitä aukkoa täyttämään. Tai sitten vain ihmisellä on kausia, jolloin mikään ei oikein tunnu miltään.

Tämän viikon salikäynnit jää pakostakin väliin tulehduksien takia, mutta ensi viikolla menen vaikka pää kainalossa. Haluan löytää uudelleen sen liikunnan ilon ja sitä seuraavan hyvän olon. Vaa´alla käynnit jätetään toistaiseksi väliin. Haluan nyt edetä - ei ruokavalio eikä liikunta - vaan henkinen hyvinvointi edellä tässä asiassa.

Syksyllä on muutenkin tiedossa kaikenlaista kivaa, koulutusta ja konserttia, jotka antavat voimaa arkeen ja palauttavat minut takaisin elämään masennusmörkön kainalosta.